Tämän vuoden toukokuussa oikeasta jalastani löytyi jälleen veritulppa. Tämä oli tosiaan toinen kerta samasta jalasta, vain eri kohdasta. Lisäksi aiemmin minulla on ollut tia-kohtaus. Lääkitys vaihtui verenkiertolääkkeestä hieman järeämpään vaihtoehtoon eli verenohennuslääkkeeseen. Tällä taustalla lääkityksestä tulee pysyvä.
Tällä kertaa oireilu alkoi säären sisäsyrjältä omituisena tuntemuksena. Itse olen kuvaillut sitä voimakkaana, polttavana suonenvetona. Kipu ei myöskään ole mikään järisyttävän kova ja kävely sujui ongelmitta. Eniten se tuntuu häiritsevältä ja levottomuuden tunteena. Tätä on yllättävän vaikea kuvailla. Oireilu koveni aina levossa. Kolmantena päivänä oireet ei olleet vieläkään laantunut vaan ennemminkin lisääntynyt hiljalleen. Päällisin puolin itselläni ei ollut missään vaiheessa minkäänlaisia oireita. Kaikki näytti päällepäin siis täysin normaalilta, minkä vuoksi asiaani ei otettu kovin vakavasti. En siis päässyt alkuillasta päivystykseen hoitoon vaan minut lähetettiin takaisin kotiin.
Kipuun tarjottiin kyllä särkylääkkeitä kysymättä edes lääkehistoriaani, jolla varmistuisi soveltuuko tarjottu lääke edes minulle. Vasta itse kysyttyäni asiasta, käytiin käyttämäni lääkkeet läpi ja varmistettiin soveltuvuus. Tätä ennen en edes tiennyt mitä lääkettä minulle oltiin tarjottu, ne vain annettiin eteeni pöydälle. Tällä kertaa ne jäi ottamatta. Paljon annettiin myös painoarvoa sille ettei jalassani ollut näkyviä merkkejä esimerkiksi turvotusta, punoitusta ja niin kovaa kipua, mikä vaikeuttaisi kävelyä. Sekä verrattiin aiempiin potilaisiin ja heidän oireisiin.
Vaikka kuinka sanoin vakuuttuneeni siitä, että jalassa on veritulppa niin hoitoa en saanut vaan varattiin vasta seuraavalle päivälle aika. Minulle sanottiin myös ettei yön aikana mitään ehdi tapahtua vaikka siellä tukos olisikin. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska milloin tahansa tukos tai tukoksesta irronnut verihyytymä voi kulkeutua sydämen kautta keuhkoihin aiheuttaen hengenvaarallisen tilan. Syvälaskimotukos vaatiikin tästä syystä hoitoa, mikä nyt jäikin saamatta.
Tässä kohden olin tehnyt kaikkeni, jotta saisin hoitoa. Olin todella vihainen ja turhautunut. Lähdin sitten päivystyksestä koska seuraava vaihtoehto olisi varmaan ollut, että lähden sieltä vartijan saattelemana. Seuraavana päivänä minulla todettiin se minkä tiesinkin, syvälaskimotukos eli veritulppa. Hoito aloitettiin välittömästi ja kestää yhteensä 6 kuukautta. Tämän jälkeen jatketaan pysyvää lääkehoitoa pienemmällä annoksella, jonka tarkoitus on ehkäistä uusien veritulppien syntymistä. Tällä hetkellä kärsin oireilusta edelleen mikä viittaisi posttromboottiseen oireyhtymään. Tämän riski olisi ollut myös pienempi mikäli hoito olisi aloitettu heti.
Lääkitys on tuonut myös omat haasteensa. Vaikutukset muuhun terveyteen ovat toistaiseksi olleet melkoisen hankalat. Nämä onneksi on tutkinnan alla ja olen saanut erinomaista hoitoa. Näistä tulen mahdollisesti kirjoittamaan myöhemmin enemmän.
Miksi halusin kirjoittaa aiheesta?
Halusin tuoda julki oman kokemukseni syvälaskimotukoksesta, koska oireet voivat ja ovatkin erilaisia. Oireet ei aina näyttäydy oppikirjan tai hoitotahon omien kokemusten mukaisesti. Usein sanotaan, että pitää osata vaatia hoitoa, ja vaikka sekään ei aina tunnu riittävän niin kannustan kuuntelemaan omia tuntemuksia herkällä korvalla etenkin jos riskitekijöitäkin on.
Lähetä kommentti