Henkisesti raskasta aikaa

Halu eheytyä traumoista, vie voimia tällä hetkellä todella paljon. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen raskas monellakin tapaa. Traumahistoriani tuntuu olevan pohjatan ja aina mitä syvemmälle päästään, tulee kaksinverroin lisää käsiteltävää. Tämä tuntuukin niin turhauttavalta, kun haluaisit pureutua yhteen asiaan kerrallaan, tulee tilalle kuitenkin monien asioiden tulva.

Välillä on jopa pelottavaa alkaa avaamaan asioita, kun tietää miten siinä tulee käymään. Vaikka sanotaan, että ainoa tie eheytymiseen on asioiden käsittely ja niistä puhuminen. Tämä on kyllä totta, mutta siinä samalla tulee avatuksi monta muutakin asiaa, jotka pitäisi myös pystyä käsittelemään. Toki tämä ei välttämättä pidä aina paikkansa heidän kohdalla, joilla ei ole useampia traumoja taustalla.

Olen pyrkinyt ottamaan vastaan kaiken avun asioiden käsittelyssä, mutta toisinaan tuntuu ettei voimavarat riitä päällekkäisten asioiden ratkomiseen. Työskentely on hidasta ja vie kauan aikaa, mikä ei välttämättä sovi aina yhteen omaan "kaikki heti nyt" temperamentin kanssa. Kuitenkin halu eheytyä ja päästä kiinni tuiki tavalliseen arkeen on järjettömän suuri. Vuosia tuntuu menneen hukkaan ennen kuin pääsin kiinni traumoihin, ja vuodet, joita olen käsitellyt traumojani tuntuu toisinaan kohtuuttoman pitkältä ajalta.

Välillä eteen tulee asioita, joita olen mielessäni "unohtanut".  Kuitenkin niitä tutkiskellessa huomaan, että ne oireilevat tavalla tai toisella niin kehossa kuin mielessä. Näitä oireita olen pystynyt lieventämään tai jopa hävittämään itsessäni, itseymmärryksen kautta. Kuitenkin jotkut niistä asioista tuntuvat niin raskailta tuoda muistiin ja kohdata, että välillä tulee miettineeksi, etten olisi halunnut edes muistaa näitä asioita. Olisi helpompi ollut olla tiedostamatta niitä ja jatkaa vain elämää.

Tästä tuntuu tulevan loputon kehä, kun vanhoista ja päällimmäisinä olevista asioista pääsee eteenpäin, niin uudet jo kolkuttavat mielessä. Tästä kaikesta on loppuviimein tottakai hyötyä eheytymisen kannalta, mutta näin yli seitsemän vuotta kestäneessä aktiivisessa käsittelyssä alkaa voimavarat olemaan aika koetuksella. Samaan aikaan kuitenkin normaalin perhearjen on kuljettava ja hoidettava velvollisuuksia. Parisuhteelle pitäisi myös antaa oma aikansa sekä myös omille haaveille ja mielenkiinnon kohteille. Kieltämättä tämä ei ole helppo yhdistelmä.

Pitkään mietin myös tätä koko blogin kirjoittamista ja mistä kirjoittaisin. Blogin kirjoittaminen on ollut aina minulle yksi tapa käsitellä asioita ja jakaa vertaistukea. Joten päädyinkin nyt pitkästä aikaa antaa tekstin tulla suoraan omasta mielestä sen enempiä miettimättä. Monesti, kun kirjoitan, tuntuu, että siihen on oltava jollain tapaa jokin merkitys. Se saattaa toisista tuntua ehkä liian raskaalta lukea, mutta omat ajatukset ovat hyvin usein todella syvällisiä. 

Toki pystyn puhumaan kevyemmistä aiheista, mutta huomaan, että todella nopeasti ne muuttuvat hyvin syvällisiksi ja pohtiviksi. Tällainen olen aina ollut, joten miksipä ei. Itselläni on valtava halu ymmärtää ihmisen mieltä ja käyttäytymistä sekä niiden syy seuraus suhteita. Se on myös varmasti suuri voimavara siinä, miten jaksaa jatkaa omaa eheytymistä ja oppia ymmärtämään yhä enemmän itseään.

Hieman ennen kesän alkua aloitin vihdoin psykoterapian, joka on huomattavasti intensiivisempää. Tällä hetkellä keskustelu käyntejä on jopa kaksi kertaa viikossa. Uskon, että nyt oli viimein hyvä ajankohta ja tarpeeksi voimavaroja tehokkaaseen ja intensiiviseen työskentelyyn. Tiesin, että tämä on raskasta, mutta nyt myös tunnen ja tiedän sen omakohtaisesti.

Samoihin aikoihin alkoi myös käynnit ravitsemusterapeutilla, osana syömishäiriön hoitoa. Aiemmin luulin jo selättäneeni syömishäiriön, mutta se muuttikin vuosien saatossa vain muotoon. Tavallaan paranin toisesta, mutta sain tilalle uuden. Myös muita tutkimuksia on tällä hetkellä meneillään, joista avaan mahdollisesti enemmän sitten myöhemmin. Paljon on nyt meneillään samaan aikaan, joten hirveästi ei voimavarat riitä mihinkään "ylimääräiseen". Todellakin toivon, että tästä on jälleen pidemmällä tähtäimellä paljon apua omaan arkeen ja elämään vaikka juuri nyt tuntuisi helpommalta vaihtoehdolta luovuttaa ja jatkaa elämää sen enempää menneitä mylläten. Helppoa olisi tyytyä tähän hetkeen sellaisenaan kuin se nyt on, mutta usko paremmasta ja suuri halu eheytyä vievät kuitenkin aina eteenpäin.

Onneksi ympärillä on kuitenkin ihmisiä joille voi myös jakaa, saada ymmärrystä ja jotka tietävät tasan tarkkaan mitä tunteita käyn läpi juuri nyt.

Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen

@marjut.hartikainen.photography