Äitienpäivä, yksi vuoden vaikeimmista päivistä

Äitienpäivä. Se on päivä, mikä on täynnä iloa, surua, onnea, rakkautta ja ikävää. Näitä kaikkia erikseen, yhdessä ja vuorotellen. Todellinen vuoristorata ja pyöritys niin mielessä kuin kehossa. Tämä vuosi ei ollut minkäänlainen poikkeus edellisistä vuosista, kun äitienpäivä on koittanut. Äitienpäivä on yksi vaikeimmista päivistä vuodessa ja varmaan juuri siksi, että siinä on niin paljon vahvoja tunteitä toistensa ääripäistä samaan aikaan.

Äitienpäivä ei ole monelle muullekaan helppo päivä, mutta vaikean siitä itselleni tekee sen, että yksi lapsistani on kuollut. Meidän perhe ei tule koskaan olemaan yhdessä ainakaan tässä fyysisessä elämässä. Tottakai tämä lapsi on aina mielessä ja sydämessä, mutta on niin raskasta etten voi halata, pitää kädestä, suukottaa ja silittää häntä. Tätä tyhjyyttä ei pysty eikä voi kukaan täyttää. Eikä näin kuuluisi ollakaan, koska jokainen lapsi on rakas ja oma ainutlaatuinen itsensä.

Tämän ikävän ja surun vastapainona on tunteita myös aivan toisesta ääripäästä. Olen enemmän kuin kiitollinen, että olen äiti. Se ei ollut mitenkään itsestään selvä asia ja tein surutyötä jo lapsettomuudesta, kun olin hyväksynyt etten todennäköisesti koskaan saisi omia lapsia. Lapset ovat lahja. Aina niitä ei niin vain tehdä ja saa, vaikka kuinka haluaisi. Toisille lasten saaminen on helpompaa, toisille hankalampaa ja toisille mahdotonta. Tahattomasti lapsettomia on paljon.

Olen kiitollinen jokaisesta lapsestani vaikka yksi puuttuu joukostamme. Jollain tavoin hän kuitenkin on aina osa meitä ja arkea. Äidin rakkaus on niin suurta ettei sille ole rajoja maan ja taivaan välillä. Rakkaus tuo mukanaan myös paljon huolta ja pelkoa. Tämän yhden lapseni puolesta minun ei tarvitse enää kokea pelkoa tai huolta, mutta muita lapsiani kohtaan nämä tunteet ovat vahvoja. He tuovat iloa ja rakkautta sekä tarkoitusta omaan elämääni niin paljon. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta.

Tänä vuonna "heräsin" tähän äitienpäivään aika myöhään verrattaen edellisiin vuosiin. Ehdin jo ajatella, että ehkä tänä vuonna äitienpäivä ja sitä edeltävät päivät menisi hieman lempeämmin. Ja jälleen sain todeta kuinka väärässä olin. Mieliala vaihtuu päivien mittaan ääripäästä toiseen. On itketty ja on naurettu. Välillä olen miettinyt olisiko helpompaa jos koko äitienpäivää ei olisi ollenkaan. Niin raskaalta se tuntuu. Kuitenkin, kun näen sen suuren ilon lasteni silmissä, en missään nimessä haluaisi ohittaa äitienpäivää. Lapset kertovat salaperäisinä, että ovat tehneet yllätyksiä ja melkein jo paljastavat minkälaisia, kun eivät malta odottaa niiden antamista.

Ja kun yllätysten antamisen aika koittaa, he ovat niin jännittyneen iloisia ja ylpeitä omista teoksistaan. Nämä on niitä hetkiä, kun tunnen suurta iloa, rakkautta ja ylpeyttä. Tämä äitienpäivä on kuitenkin myös aivan ihana päivä. 

Kiitos rakkaat tästä äitienpäivästä, rakkaudesta ja muistamisesta ♡

FB Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen

@marjut.hartikainen.photography

@kristins.home