Onko sitä koskaan oikeasti tyytyväinen?

Nähdäänkö hyvät asiat vasta, kun ne otetaan meiltä pois? Miksi aina tekee mieli sitä mitä ei voi saada tai saavuttaa? Tai jos sen saa, sitä ei enää näekään samassa valossa kuin silloin, kun siitä vasta haaveili. Mistä kumpuaa tämä tyytymättömyys vai onko se sitä sittenkään?

Onko se sittenkin vain se, joka saa meidät liikkeelle tässä elämässä, kun mikään ei riitä.

Mikä merkitys sillä mahtaa olla? Paljon kysymyksiä, joita olen pohtinut.

Tämän huomaa hyvin juuri nyt, kun poikkeustila rajoittaa meitä. Ennen oli aivan normaalia, että meillä on vapaus mennä, olla ja tehdä. Nyt se ei olekaan ihan niin. Nyt voi vain haaveilla siitä mitä meillä ennen oli, vapaus. Miten ne omat haaveet onkaan muuttuneet muutamien viikkojen aikana. Tämän hetken suurin haave ja harras toive on, että voisimme elää sitä elämää, joka meillä oli ennen koronaa. Ihan sitä tavallista arkea.

Juuri nyt en suunnittele matkoja minnekään, mutta kuinka ihanaa olisi juuri nyt mennä koko perheen kanssa vaikka Ikeaan syömään ja antaa nuorimpien lasten mennä leikkipaikkaan tunniksi temmeltämään. Katsella tavaratalossa kaikkea hömppää tai vaihtoehtoisesti istahtaa kahvi kupposen kanssa ja ihmetellä maailman menoa. Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.

Otimme lapset pois koulusta hieman ennen kuin tehtiin päätöksiä sulkea koko maan kouluja. Siitä asti lapset ovat olleet näkemättä ystäviään tai muitakaan läheisiä ja sama tietysti on pätenyt meihin vanhempiin. Sosiaalinen eristäytyminen on mennyt paremmin kuin uskoinkaan vaikka ei se helppoa ole ollut. Etenkin vanhimpien lasten vuoksi tämä harmittaa todella paljon. Lapset ovat kuitenkin sopeutuneet tilanteeseen yllättävänkin hyvin.

Pienen alkushokin jälkeen olen itsekin sopeutunut tilanteeseen hyvin vaikka moni asia arjessa on muuttunut. Kuitenkin koko ajan mietin milloin pääsemme palaamaan entiseen aikaan. Mihin kaikkeen olin tyytymätön silloin, ei sillä ole enää niin suurta merkitystä edes tässä hetkessä. Miksi sitten olin tyytymätön ja halusin niin kovasti jotain lisää?

Suurin taito olisikin nauttia kaikesta siitä mitä minulla tässä hetkessä jo on. Eikö niin? Minne tämä taito toisinaan aina katoaa ja siihen herää useimmiten vasta silloin, kun jotain tapahtuu.
Vaikka korona on tehnyt paljon pahaa, on se tehnyt myös hyvää. Tämä osoitti jälleen monille sen mikä omassa elämässä on tärkeintä. Sen, että on asioita joille ei kukaan mahda mitään ja ylinpäänsä muistutti jälleen elämän yllätyksellisyydestä. Kaikki voi muutta hetkessä.

Meidän kaikkien on täytynyt pysähtyä ja elää täysin tiedottomana siitä, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin. Se on koskettanut meitä kaikkia. Kuinka monen tyytymättömyys vaihtuikin hetkessä pelkoon ja huoleen. Siinä hetkessä moni olisi varmasti halunnut palata omaan arkeensa ja osannut arvostaa sitä ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Toivon, että nämä ajatukset pysyvät mielessämme silloin, kun tunnemme tyytymättömyyttä elämään. Korostaen sitä, että näkisimme entistä enemmän niitä hyviä asioita, joita meillä on.

Art LilyKristin I M.Hartikainen

@m.hartikainen