Irti tunnesyömisestä

On hienoa miten yhä useampi uskaltaa avautua omasta syömishäiriöstä. Itsekin olen puhunut monesti omista kokemuksistani, joka on jo taakse jäänyttä elämää anoreksian osalta. Tottakai senkin jäljet näkyvät ja vaikuttavat vieläkin, mutta enää ei ole vuosiin ollut sitä pakonomaista laihdutusta, kalorien kyttäämistä ja kehon näännyttämistä.

En tiedä tuleeko minulla koskaan olemaan täysin tavallista tai normaalia suhtautumista ruokaan. Kuten olenkin sanonut, uskon elämäntapamuutoksiin enkä laihduttamiseen. Salliva syöminen on se juttu ja sallin ne herkut myös.

Mutta, mitäs sitten kun syöminen on pakonomaista tunnesyömistä. Voisin nimittää sitä myös omalla kohdallani sokeririippuvuudeksi. Välillä tuntuu etten millään saa sokerinhimoa kuriin. Etenkään silloin, kun stressitasot ovat pilvissä ja pitkiä aikoja kerrallaan. Oma tunnesyömiseni on juurikin makeaan painottuva ja erityisesti suklaaseen. Se tuntuu olevan kuin lääke, joka poistaa hetkellisesti sen valtavan stressin aiheuttaman ahdistuksen ja lievittää masennusta.

Onhan se totta, että tämän se tekeekin, mutta vain hetkellisesti. Tuo juuri pientä helpotusta oloon edes pieneksi hetkeksi. Se on ollut yleensä iltaan odottava, palkinnoksi kutsuttava asia, kun päivä on niin sanotusti ohitse ja on vielä hetken sitä omaa aikaa. Joku palkitsee itsensä herkuilla, toinen lasillisella tai joku jollakin muulla. Tunnesyöminen aiheuttaa riippuvuutta ja se koukuttaa samoin kuin esimerkiksi alkoholi, tupakka tai huumeet.

Silloin, kun vielä poltin tupakkaa, muistan että se oli silloin yksi asia jolla palkitsin itseäni ja auttoi kun hermoja kiristi. Vuosiin en ole polttanut enkä käyttänyt alkoholia, joten tämä suklaa tuntuu olevan nyt se korvaava asia.

Milloin sitten tietää, että kyse on tunnesyömisestä?

Omalla kohdalla se ilmentyy pakonomaisena tarpeena, pahimmillaan joka päiväisenä asiana ja pitkänä ajanjaksona. Se toimii jo niin automaationa ettei siitä edes niin sanotusti osaa nautiskella, kunhan syöt vain. Se on pahimmillaan juuri kaikkein stressaavimpina aikoina, eikä asiaa helpota sekään, että kärsin traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kärsin siis kroonisesta stressistä. Olen järjellä tiedostanut tunnesyömisen jo hyvin kauan, mutta tunnetasolla olen päässyt tähän kiinni vasta ihan hiljattain. Tottakai jatkuva, pakonomainen stressiin syöminen on tuonut lisäkiloja, mutta myös pahimmillaan lisännyt henkistä pahaa oloa sekä mielialan vaihteluja, verensokerin mennessä yhtä vuoristorataa, ylös ja alas.

Tästä on syntynyt sellainen noidankehä, joka vain jatkuu ja jatkuu. On ollut myös aikoja, kun tämä on jäänyt pitkäksikin ajaksi pois, mutta se alkaa hyvin herkästi aina uudelleen. Monille tämä aiheuttaa stressiä lisäkilojen vuoksi, joka on ehkä se ensimmäinen asia miten siihen havahtuu ja "lääkkeenä" ajatellaan olevan se laihdutuskuuri. Vaikka se hyvinkin saattaa onnistua, se saattaa myös kaatua mikäli sitä todellista syytä tunnesyömiselle ei ymmärretä. Moni ei välttämättä osaa edes ajatella kärsivänsä mistään tunnesyömisestä ja voi hyvin kuvitella vain pitävänsä ruoasta tai herkuista erityisen paljon.

On tärkeää saada kiinni siitä miksi ruoka tai jokin muu aiheuttaa niin kovaa riippuvuuden tunnetta. Vasta silloin voi päästä siitä myös irti. Jokaisella meillä syömiseen liittyy jonkinlaisia tunteita ja muistoja. Se on tottakai ihan normaalia, mutta jos koet syömisen ongelmaksi jota et itse saa loppumaan siihen voi myös hakea apua, jolloin päästään vieläkin syvemmälle kiinni siihen mistä se on voinut saada alkunsa ja mikä sen tunnesyömisen taustalla todellisuudessa on.

Koetko sinä tunnesyömistä tai sen aiheuttavan ongelmia?

@m.hartikainen