Tuntuuko kehut turhalta nuoleskelulta

Oletko koskaan laittanut merkillä, kuinka usein kehut muita tai onko kehujen vastaanottaminen sinulle vaikeaa?  Mitä luulet mistä voisi johtua, että suurimmalle osalle suomalaisista kehuminen on hankalaa ja myös sen vastaanottaminen?

Aiemmin olen kirjoittanut blogiini tekstin, jossa kerroin ettei minua ole kasvatettu kehuilla. Kehuja ei siis juurikaan jaettu lapsuudessa, kotona, koulussa kuin missään muuallakaan. Tämä sama ilmiö on tuttu monesta suomalaisesta kodista, ainakin tuohon aikaan. 

Muistan kouluajoilta myös tämän ivallisen kehumisen, jolloin kehu oli tarkoitettu vain pahoittamaan toisen mieli. Eli sitä ei tarkoitettu oikeasti. Tämä on saattanut olla myös yksi syy siihen minkä takia minun on ollut vaikea ottaa kehuja vastaan aina aikuisuuteen saakka. Todella huono itseluottamus on varmasti vaikuttanut tähän, ja paljon. En voinut uskoa, että kukaan voisi oikeasti pitää minua esimerkiksi nättinä. Tällaiset kehut otin lähinnä ilkeilynä. 

Pidin sitä myös joskus pelkkänä nuoleskeluna ja se päti myös siihen etten itse uskaltanut kehua aina vaikka olisin halunnut, koska pelkäsin muiden ajattelevan samoin heille annetuista kehuista. Olen aina kuitenkin ollut parempi kehumaan muita kuin itseäni, koska vaatimukset itseäni kohtaan ovat aina olleet niin korkeat. Samaa en ole vaatinut koskaan muilta.

Kehumattomuuteen olen törmännyt myös työelämässä. Silloin kymmenen vuotta sitten ja sitä ennen, kunnes minusta tuli kotiäiti. Hyvin harvoin jos ollenkaan jaettiin kehuja. Monesti kävi myös niin, että työpaikkaa vaihtaessa sai lukea suosituksista sitten ne kehut. Muutaman kerran esimies kertoi monet asiakkaiden antamat kehut minulle vasta, kun lopetin työskentelyn kyseisessä yrityksessä. Kuinka paljon näiden kehujen saaminen olisi motivoinut minua entistä enemmän työhöni. Mitä ajateltiin sitten tapahtuvan jos kehut olisi kerrottu sitä mukaan, kuin niitä annettiin? Miksi ne piti "pimittää"?

Vuosien saatossa olen saanut enemmän itseluottamusta ja uskallan sanoa asiani ääneen, joten kehun myös muita enemmän. Kehuja tulee ihan spontaanisti ja sanon ne ääneen sen sijaan, että pitäisin ne itselläni. Minulla ei ole tarvetta nuoleskella ketään vaan sanon ne puhtaasti siksi, että olen sitä mieltä. Joillekin saattaa tulla myös kateus tai häpeä esteeksi toisten kehumiselle. Saatetaan ajatella miksi itse ei osaa, miksi itse ei pysty. Sitä kautta saattaa myös tulla alemmuuden tunnetta ja siksi myös häpeä.

Kaikkien ei tarvitsi osata samoja asioita ja jokainen on ainutlaatuinen.

Itsevarmuus on antanut enemmän uskallusta kehua aina, kun siltä tuntuu. En pelkää, että muut ajattelevat sen olevan nuoleskelua tai sitten on vain ajateltava se niin etten voi olla vastuussa jokaisen ajatuksista ja tunteista, enkä niille voi mitään vaikka kehuni onkin vilpitön. Olen myös oppinut ottamaan kehuja vastaan, mutta joissakin tapauksissa epäilen niiden tarkoitusperää, etenkin kun niitä tulee lähes päivittäin vierailta mieheltä, muiden epämääräisten kysymysten ohessa.

Osaatko kehua myös itseäsi? Minulle tämä on vielä työn alla, koska olen aina ollut huono kehumaan itseäni vaikka itseluottamusta onkin tullut. Tämä olisi tärkeä taito osata. Tämän kaiken voi opetella, niin muiden kuin itsensä kehumisen, kuin myös kehujen vastaanottamisen. Näitä olen opetellut itsekin, siinä samassa kun olen opetellut elämää ja itseni parempaa ymmärrystä.

Aina kannattaa kehittää itseään, se rikkoo opittuja rajoja, antaa positiivista energiaa itselle sekä muille ja ennen kaikkea ymmärrystä omaa elämää kohtaan.

Millainen kehuja sinä olet?

@m.hartikainen