Miksi ihminen romantisoi elettyä elämää

Ennen kaikki oli paremmin. 

Vai oliko sittenkään? Hyvin usein lapsesta saakka olen kuullut vanhempien ihmisten sanovan kuinka kaikki oli ennen paremmin. Silloin oli vaikea ehkä ymmärtää miksi he näin sanovat. Olen aiemminkin miettinyt tätä menneen elämän romantisointia ja sitä minkä takia esimerkiksi huono parisuhde näyttää jälkeenpäin muka yhtäkkiä paremmalta kuin mitä se oikeasti oli? Sanotaan, että vasta sitten kun jotain menettää, niin silloin ymmärtää miten hyvin asiat ehkä loppujen lopuksi olikaan. Mutta onko sekään oikeasti totta?

Sekoittuuko tässä vain tunteet ja asiayhteydet? On normaalia käydä läpi tunteita ja ajatuksia, joita muuttuva elämäntilanne tuo mukanaan. Voiko pelko muuttuvasta elämäntilanteesta, sekoittua menettämisen pelkoon, kun ollaan isojen asioiden edessä. Vai voisiko se kuitenkin sekoittua siihen tunteeseen ettei haluta menettää tuttua ja turvallista, erilainen tulevaisuus pelottaa. 

Tottakai välillä on hyvä pysähtyä miettimään asioita ja joskus jopa ottaa se pieni aikalisä jolloin voi punnita, mitkä asiat oikeasti on hyvin ja mitkä ei. Onko vaikeudet voitettavissa vai onko parempi jatkaa eri tietä. Jos olet tehnyt päätöksen vakaasti harkiten, niin miksi muisti saattaa tehdä tepposen myöhemmin ja saatat alkaa miettimään uudelleen teitkö sittenkään oikean päätöksen. Unohdat vaikeudet ja muistoihin palaa vain ne hyvät asiat.

Miksi ihmisen mieli muuttaa sen kaiken negatiivisen niin päin, että muistatkin pian vain ne hyvät asiat. Samoin tapahtuu, kun olen vaikka muistellut ystävien kanssa nuoruusvuosia. Esiin nousee paljon hauskoja tempauksia ja hölmöilyjä, joita on tullut tehtyä. Kuinka hauskaa meillä onkaan ollut. Minne katosi nuoruuden vaikeimmat ajat? Ne pysyvät kyllä varmasti ja visusti mielessä, mutta esiin alkaa nousta yhä useammin vain ne paremmat ja hyvät hetket.

Tietenkään en voi täysin unohtaa sitä pahaa oloa, jota itselläni on ollut, kun olen kipuillut nuoruutta ja elämää ylipäänsä. Enää en kuitenkaan elä tuota aikaa, enkä tietenkään täysin pääse enää käsiksi niihin tunnetiloihin, jotka vallitsivat elämässäni tuolloin. Ehkä se on juuri se syy, minkä takia elettyä elämäänsä alkaa myöhemmin näkemään parannellulta versiolta totuudesta. 

Varsinkin huonoina hetkinä ajatus saattaa karata näihin "parempiin aikoihin" vaikka todellisuus niissäkin hetkissä oli aivan toinen, kuin miten me muistamme ne tässä nykyhetkessä.

Tottakai se on välttämätöntä elämässä, että vaikeat elämäntilanteet ehkä laimenevat ajan kuluessa, koska eihän sitä pahaa oloa kukaan jaksaisi kantaa vuodesta toiseen ja vielä, kun niitä asioita tapahtuu elämässä koko ajan lisää.

Silti en voi olla miettimättä miksi joitakin asioita ja aikoja alamme pitämään parempina.  Juurikin romantisoimaan. Eikö ne voisi vain laimentua, ilman "unohdusta" miksi tekikään joskus juuri ne päätökset elämässään. Ehkä tämän vuoksi on myös sanonta siitä, että hakataan päätä seinään. Ihminen saattaa toistaa vääräksi tai huonoksi kokemiaan asioita aina vain uudestaan ja uudestaan. Haalia elämäänsä tietynlaisia ihmisiä tai asioita kerta toisensa jälkeen vaikka tietää, ettei kannattaisi.

Miksi ihminen toistaa omaa elämäänsä. Yleensä sanotaan, että jotkut asiat on hyvä oppia kantapään kautta ja osittain olen ihan samaa mieltä. Jotkut asiat vain pitää kokea itse ja saada se oppi omien kokemusten kautta, mutta jos sitä samaa oppia toistetaan, se on sitten juuri sitä pään hakkaamista seinään.

Kun taas eletään tätä nykyhetkeä, niin asiat kääntyvätkin toisin päin ja huomataan ehkä helpommin ne asiat, jotka on huonosti. Vaikka asiat olisivat hyvin, saatetaan kuitenkin hektisen arjen keskellä tuntea väsymystä, jonka vuoksi negatiiviset tunteet nousevat helpommin esiin. Tämä on ihan normaalia ja varmasti jokainen meistä näin kokee toisinaan. Juuri tällöin on liian helppo palata mielikuvissaan tähän romantisoituun, parempaan vanhaan aikaan. Jota ei todellisuudessa olekaan.

Parempi tapa onkin yrittää taas löytää ne hyvät asiat juuri tästä elämäntilanteesta ja hetkestä. Löydät niitä aivan varmasti, vaikka tiedän, että on hetkiä jolloin tuntuu kuin maailma kaatuisi päälle. Hyvät ja kauniit muistot kantavat, mutta älä kuitenkaan liiaksi vertaile tätä hetkeä jo elettyyn elämään.

Nähdään tämä hetki, niin kauniina kuin vain voidaan. Yritetään elää enemmän hetkessä. Pahimmassa tapauksessa voit jäädä kiinni "parempaan entiseen elämään", joka estää sinua nauttimasta elämästä myöhemminkin.

Oletko sinä koskaan pohtinut tätä aihetta itse? Löydätkö sinä itsesi toisinaan pohtimassa kuinka asiat oli ennen paremmin?