10 vuotta sitten minusta tuli äiti

Esikoiseni täyttää ensi viikolla 10 vuotta. Onko siitä todella jo tullut kuluneeksi niin kauan, kun minusta tuli ensimmäisen kerran äiti. Kyllä, vaikka tuntuu ettei siitä nyt niin kauan ole aikaa, kun pieni poikavauva nostettiin rintani päälle.

Minulle oli itsestäänselvyys jäädä kotiäidiksi pienen kanssa, mutta en osannut kuvitellakaan, että olen kotiäiti vielä 10 vuotta myöhemminkin. Näin se elämä vain menee eteenpäin, sen enempiä suunnittelemattakin. Tiedän, ei elämää suunnitella, sitä eletään.

Olin juuri saanut lähetteen lapsettomuushoitoihin, kun tämä pieni poikani ilmoitti tulostaan. Minulle ei annettu suuria lupauksia tulla raskaaksi välttämättä koskaan. Yksi syy on ollut syömishäiriöni, jolla melkein pilasin tiedostamattani oman mahdollisuuteni äitiyteen. Olin jo ehtinyt tekemään surutyötä siitä, ettei elämäni suurin toive tule todennäköisesti toteutumaan koskaan. Lupasin itselleni kuitenkin tekeväni kaikkeni tämän toiveen eteen.

Olin jo aiemmin syönyt erilaisia hormonilääkkeitä, jotta saataisiin edes kuukautiset tulemaan ja sen jälkeen ne piti vielä saada säännöllisiksi. Sekä varmistaa lääkärissä, että kehoni pystyy ovuloimaan.

Vihdoin kun testiin ilmestyi ne kaksi viivaa, en voinut alkuun uskoa sitä todeksi. En muista edes kuinka monta testiä oikein tein. Maksoin itse ensimmäisen varhaisultran, jotta näkisin omin silmin olevani raskaana. Kyllä, se oli totta. Olin niin onnellinen, mutta samalla pelkäsin todella paljon pienen ihmeen menettämistä, nyt kun vihdoin unelma olisi mahdollista toteutua.

Raskaus ja synnytys sujui hyvin, sain viimein kauan odotetun lapsen rinnalleni.
Minusta tuli äiti.

Lapsi on lahja. Vanhemmuus tuo paljon epävarmuutta, huolta ja pelkoa. Se myös kasvattaa minua paremmaksi ihmiseksi. Saan kokea rakkautta jollaista en muutoin tule koskaan kokemaan. Vanhemmuus antaa syyn huolehtia myös itsestäni paremmin. Lapset tulevat aina olemaan elämäni ykkösasia, ei ole mitään mitä en heidän vuokseen tekisi.

Nyt esikoiseni täyttää 10 vuotta. En voisi olla ylpeämpi pojastani ja siitä millainen hänestä on kasvanut. Hän on kokenut jo paljon tähän ikään mennessä. Näen hänessä suurta vahvuutta ja rohkeutta sekä herkkyyttä. Hän on tuntenut elämän raakuuden jo hyvin nuorena, kun menetimme yhden hänen sisaruksistaan. Oman suruni lisäksi oli hyvin raskasta kokea ja nähdä myös lasten suru sisaren kuolemasta.

Uskon kuitenkin, että tämä on antanut voimaa ja uskoa lapsilleni siitä, että elämässä voi selviytyä eteenpäin vaikka kohtaisi hyvinkin vaikeita asioita elämässään. Perhe on aina tukena ja siitä voi olla varma. Minulle on ehdottoman tärkeää luoda lapsilleni avoin, rehellinen ja turvallinen koti, josta ei rakkautta ja huolenpitoa puutu. Samalla kun olen hoitanut ja kasvattanut lapsiani tämän 10 vuoden aikana, heistä jokainen on opettanut ja kasvattanut ihmisenä myös minua.

Tulevana viikonloppuna vietetään eskoiseni syntymäpäiviä hänen ystävien kanssa ja viikkoa myöhemmin juhlimme perheen sekä sukulaisten kesken.

Olen niin kiitollinen.