Puhumattomuus taitaa olla yksi nimetty ongelma esimerkiksi parisuhteissa.
Olet varmasti itsekin kuullut tai kokenut sen kun puoliso tai kumppani ei puhu.
Vai oletko sinä se joka ei mielellään puhu? Vai tuntuuko ettet kerta kaikkiaan vain osaa?
Miten sinä koet puhumattomuuden?
Avoimuus omassa lapsuuden perheessä on antanut itselleni tukea siihen, että asioista voi ja pitää puhua. Aina on painotettu sitä, ettei ole asiaa josta ei voisi tai saisi puhua etenkään omalle perheelleen.
Omien tunteiden hyväksyminen ja ymmärtäminen sai aivan uuden merkityksen oman lapsen kuoleman jälkeen. Silloin näitä taitoja tarvittiin enemmän kuin koskaan.
Näin suuren asian edessä myös puhumattomuus on täysin normaalia. Siihen ei välttämättä löydä sanoja itsekään. Eikä niitä juuri oikeita sanoja olekaan.
On ihmisiä joiden on vaikea näyttää tunteitaan ja puhua lähes minkään asian edessä.
Ulkopuoliset kokevat sen toisinaan jopa tunteettomuutena ja välinpitämättömyytenä. Nämä ovat varmasti kovia iskuja etenkin jos tällaisia syytöksiä lauotaan päin naamaa. Eikä missään nimessä paranna kenenkään oloa.
Mistä puhumattomuus sitten johtuu?
Tähän on varmasti yhtä monta syytä kuin on ihmistäkin, mutta yksi tekijä saattaa löytyä ympäristöstä jossa ihminen kasvaa ja varttuu.
Kuinka sallittua oli näyttää omat tunteet omassa lapsuudessa? Etenkin poikien kohdalla saatettiin itkemistä pitää heikkoutena tai osa lapsista ei ole koskaan nähnyt vanhempiensa itkevän. Jotkut muistavat nähneensä ainakin hautajaisissa ihmisten itkevän, mutta entä he joita ei otettu niihin mukaan.
Vielä tänäkin päivänä ihmiset kannustavat toisiaan olemaan välittämättä ja jatkavan vain eteenpäin kun vaikeat asiat painavat mieltä. Puhumiseen kannustetaan paljon harvemmin. Asioista puhuminen on ehkä edelleen luontevampaa naisten keskuudessa.
Jos lapsuus on mennyt tunteiden piilottamiseen ja vaikenemiseen, on puhumattomuus tällöin aika luonnollista myös aikuisena.
Mallioppiminen on lapsuudessa ehkä se vahvin oppimisen muoto, niin hyvässä kuin pahassa.
On lapsia jotka ovat saaneet kieltäistä palautetta siitä, että ovat näyttäneet tunteitaan ja sitä kautta oppineet pitämään asioita sisällään. On parempi olla hiljaa.
Hyvä puoli opituissa tavoissa on, että niistä voi myös oppia pois ajan kanssa.
Ja tietenkin vain jos koet, että se on sinulle itsellesi hyväksi.
Oman lapsen kuoleman jälkeen olen oppinut olemaan entistä avoimempi. Pitkään piilotettu paha olo näkyy meissä kaikissa, tavalla tai toisella.
Itsensä ymmärtäminen auttaa meitä omassa henkisessä kasvussamme joka jatkuu läpi elämän.
Jokainen omalla tavallaan ja ajallaan.
Puhumattomuus ei siis automaattisesti merkitse välinpitämättömyyttä, tunteettomuutta tai itsekeskeisyyttä.
-Marjut-
Seurata voit facebookissa:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen
Instagram tililläni on käynnissä nyt ARVONTA!
YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Omien tunteiden hyväksyminen ja ymmärtäminen sai aivan uuden merkityksen oman lapsen kuoleman jälkeen. Silloin näitä taitoja tarvittiin enemmän kuin koskaan.
Näin suuren asian edessä myös puhumattomuus on täysin normaalia. Siihen ei välttämättä löydä sanoja itsekään. Eikä niitä juuri oikeita sanoja olekaan.
On ihmisiä joiden on vaikea näyttää tunteitaan ja puhua lähes minkään asian edessä.
Ulkopuoliset kokevat sen toisinaan jopa tunteettomuutena ja välinpitämättömyytenä. Nämä ovat varmasti kovia iskuja etenkin jos tällaisia syytöksiä lauotaan päin naamaa. Eikä missään nimessä paranna kenenkään oloa.
Mistä puhumattomuus sitten johtuu?
Tähän on varmasti yhtä monta syytä kuin on ihmistäkin, mutta yksi tekijä saattaa löytyä ympäristöstä jossa ihminen kasvaa ja varttuu.
Kuinka sallittua oli näyttää omat tunteet omassa lapsuudessa? Etenkin poikien kohdalla saatettiin itkemistä pitää heikkoutena tai osa lapsista ei ole koskaan nähnyt vanhempiensa itkevän. Jotkut muistavat nähneensä ainakin hautajaisissa ihmisten itkevän, mutta entä he joita ei otettu niihin mukaan.
Vielä tänäkin päivänä ihmiset kannustavat toisiaan olemaan välittämättä ja jatkavan vain eteenpäin kun vaikeat asiat painavat mieltä. Puhumiseen kannustetaan paljon harvemmin. Asioista puhuminen on ehkä edelleen luontevampaa naisten keskuudessa.
Jos lapsuus on mennyt tunteiden piilottamiseen ja vaikenemiseen, on puhumattomuus tällöin aika luonnollista myös aikuisena.
Mallioppiminen on lapsuudessa ehkä se vahvin oppimisen muoto, niin hyvässä kuin pahassa.
On lapsia jotka ovat saaneet kieltäistä palautetta siitä, että ovat näyttäneet tunteitaan ja sitä kautta oppineet pitämään asioita sisällään. On parempi olla hiljaa.
Hyvä puoli opituissa tavoissa on, että niistä voi myös oppia pois ajan kanssa.
Ja tietenkin vain jos koet, että se on sinulle itsellesi hyväksi.
Oman lapsen kuoleman jälkeen olen oppinut olemaan entistä avoimempi. Pitkään piilotettu paha olo näkyy meissä kaikissa, tavalla tai toisella.
Itsensä ymmärtäminen auttaa meitä omassa henkisessä kasvussamme joka jatkuu läpi elämän.
Jokainen omalla tavallaan ja ajallaan.
Puhumattomuus ei siis automaattisesti merkitse välinpitämättömyyttä, tunteettomuutta tai itsekeskeisyyttä.
-Marjut-
Seurata voit facebookissa:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen
Instagram tililläni on käynnissä nyt ARVONTA!
YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Lähetä kommentti