SOCIAL MEDIA

maanantai 6. elokuuta 2018

Perhematka Ruotsin Kolmården elämyspuistoon


Kaupallinen yhteistyö:

Aiemmin kerroinkin, että aiomme lähteä vielä pienelle reissulle ennen kesälomien loppumista.
Päätimme tehdä matkan Ruotsissa sijaitsevaan Kolmården eläin/elämyspuistoon
joka on yksi euroopan suurimpia.

Matkan varasimme pakettina Ikaalisten Matkatoimistosta. Helppoa kun kaikki on suunniteltu valmiiksi eikä tosiaan tarvinnut olla kuin oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

Ikaalisten Matkatoimiston tilausajobussilla matkasimme Turun satamaan ja sieltä matkamme jatkui Silja Line Baltic Princess laivalla kohti Tukholmaa. Laiva lähti illalla joten nukuimme laivassa yön yli ja jatkoimme matkaa seuraavana aamuna.






Aamulla meitä odotti bussi Tukholman satamassa ja jatkoimme matkaa kohti Kolmården puistoa. Matkan varrella pidimme tauon ja kävimme Espresso Housessa syömässä ja kahvittelemassa.




Olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsimme puistoon heti ensimmäisten joukossa sen avauduttua. Bussikuskilla oli meille liput valmiina joten niitäkään ei tarvinnut jonotella. Sisäänkäynnin tuntumasta nappasimme lapsille rannekkeet joihin saa yhteystiedot jos lapsi sattuu eksymään.



Tuntui kuin eläimet olisivat olleet aivan vieressä ja näkyvyys oli hyvä pienellekin lapselle. Joissain paikoin tarvitsi nostaa syliin nähdäkseen, mutta pääosin ei tarvinnut.

Puistosta löytyy 750 eri eläinlajia mailman eri kolkista. Täällä oli paljon eläimiä joita en ollut itsekään koskaan aiemmit nähnyt. Joissakin aitauksissa saattoi olla useampia eri eläinlajeja ja oli kiehtovaa nähdä kuinka ne elivät yhteisissä elintiloissa.










Jonottaessa Safarille saimme ihastella strutsin isoa sulkaa ja strutsin munaa. Hienoa, että lapset on huomioitu myös jonotuksessa ja keksitty pientä tekemistä odotukseen joka ei taida olla kovinkaan monen lapsen vahvimpia puolia.


Kolmårdenissa on ainutlaatuinen safari köysirata jolla pääset lähelle eläimiä, aivan niiden yläpuolelle.
Vaunuissa voi kuunnella kertomusta kierroksen aikana ja sen voi valita myös suomeksi. Kertoja kertoo minkä eläinten luona ollaan milläkin hetkellä sekä kertoo kyseisistä eläimistä, niiden elämästä ja paikan historiasta.
Välillä vaunut ovat hyvinkin korkealla ja välillä ne kulkevat lähempänä maanpintaa.














Useilla eläimillä oli suloisia pienokaisia. Nämäkin pienet strutsin poikaset omasivat niin hyvän suojavärin, että huomasin ne vasta jälkeenpäin kuvista.




Taustalla näkyy Wildfire puuvuoristorata joka käytiin kokeilemassa pojan kanssa. Se oli hurja ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Rata on 1300 metriä pitkä ja korkeimmalta kohdalta se on 57 metriä korkea. Vuoristoradan vaunun suurin nopeus on 113 metriä/sekunnissa ja suurin pudotus 49 metriä. 

Tältä alueelta löytyi myös muita huvipuistolaitteita isommille lapsille sekä aikuisille.




Delfiini näytös oli upea. Meidän kuopus ei ollut koskaan aiemmin niitä nähnytkään. 
Näytöksessä oli erilaisia tehosteita luomassa tunnelmaa. 
Näytös oli niin hieno, että itse jopa liikutuin sen aikana.


Päivä oli todella lämmin ja helteinen. Lämmin ruoka ei maistunut, mutta jäätelö kelpasi sekä kylmät juomat. Puistossa oli todella runsaasti erilaisia ruokapaikkoja, kahviloita ja kioskeja.
Jokaiselle siis jotakin.

Kauppoja, ruokapaikkoja, kioskeja sekä wc tiloja oli hyvin sijoiteltu koko puiston alueelle tasaisin välimatkoin. Ei siis koskaan tarvinnut lähteä takaisin päin lasten kanssa etsimään esimerkiksi wc tiloja.




Tiikeri maailmassa oli aivan omanlaisensa tunnelma, kuin olisimme astuneet jälleen toiseen maailmaan. 






Bamsen maailma on uudistettu vuonna 2015 ja onkin upeasti toteutettu. Täältä löytyy erilaisia huvipuistolaitteita, leikkialueita ja kauppoja. Huomaa kyllä, että koko Kolmården puistoon on panostettu todella paljon.

Tällä alueella huvipuistolaitteet ovat suunnattu lapsille joihin toki aikuinenkin pääsee mukaan.











Kolmårdenista matkalla bussiin, kävimme kurkkaamassa vieressä olevan liikkeen ja sen pihasta löytyvät suuret leuat.


Tukholman satamassa odoteltiin laivaa. Tällä kertaa Silja Line Galaxy vei meidät takaisin Suomeen.
Laiva lähti illalla joten yön nukuimme laivassa ja aamulla tuttu bussikyyti odotti Turun satamassa.







Reissu meni kaikinpuolin todella hyvin. 
Oli todella rentoa matkaamista kun kaikki oli suuniteltu valmiiksi 
Ikaalisten Matkatoimiston toimesta. 

Pidimme siitä, että koko matkan ajan meillä oli sama linja-auton kuljettaja, niin Suomessa kuin Ruotsin puolella. Kuski jakoi kaikille laiva- ja puistoliput sekä kertoi kattavasti kaiken oleellisen matkasta sekä puistosta. Matkatavarat sai jättää bussiin puistossa käynnin ajaksi.

Olemme enemmän kuin tyytyväisiä matkaan. Kolmården oli todella upea ja elämyksellinen paikka. Kuvista jo sen tiesin joita olin katsellut ennen matkaa, mutta se ei kuitenkaan ollut mitenkään verrattavissa siihen kun sen pääsi itse paikan päällä kokemaan.

Iso suositus Ikaalisten Matkatoimistolle mikäli haluat matalan stressitason matkalle, 
etenkin lasten kanssa.

Alla vielä linkki Kolmården matkoihin:

Iso kiitos Ikaalisten Matkatoimistolle!

-Marjut-

Yhteistyössä: Ikaalisten Matkatoimisto

Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen


Löydät minut facebookista:

Seurata voit myös intagramissa:

YouTube:














5 kommenttia :

  1. Kiva postaus, kiitos siitä! Itsekin haaveillut mennä kolmårdeniin lasten kanssa joskus, itse olin siellä 11vuotiaana. Ilmeisesti se osuus mikä ennen ajettiin omalla autolla on korvattu köysiradalla? Harmi, kyllä siinä autossa oli jännää kun leijonat tukkivat reittimme:). Mutta toki turvallisuus ennen kaikkea, siellä taisikin olla kurja onnettomuus joskus... t. Paulina/ www.manicfatmom.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina, kiva että pidit postauksesta :) Tämä oli myös minun ensimmäinen kerta Kolmårdenissa, mutta uskoisin tuon köysiradan korvaavan tuota omalla autolla ajelua. Ainakaan nyt siellä ei sellaista mahdollisuutta ollutkaan. On varmasti ollut hurjaa olla siellä oman auton kyydissä eläinten keskellä :) Reissu oli kyllä todella mahtava kokemus koko perheelle.

      Poista
  2. Suunnitteilla matka tälle kesälle. Olitteko yhden päivän? Ehtikö siinä nähdä kaiken?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa :) Olimme yhden päivän verran tai toisin sanoen, kuusi tuntia vietimme aikaa tuolla. Se riitti meille ihan hyvin. Kannattaa tutustua alueeseen ennen sinne menoa, ettei jää ainakaan parhaimmat kokematta. Tuonne Safarille suuntasimme ensimmäisenä, se on ihan ehdoton. Toki katselimme reitillä olevat kohteet siinä samalla. Todella upea paikka kokonaisuudessaan kyllä :)

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista