SOCIAL MEDIA

perjantai 24. elokuuta 2018

Kasvojen mikroneulaus Hoitola Mannassa + ARVONTA


Kaupallinen yhteistyö:
Hoitola Manna

Viime kerralla Hoitola Mannassa kävin huulien täyteainehoidossa ja tällä kertaa keskityimme kasvojen, kaulan ja decolteen ihonhoitoon. Viime perjantaina kävin siis mikroneulauksessa joka on kaunistava ja kiinteyttävä superhoito.

Mitä on ihon mikroneulaus?

Mikroneulauksella saa tehostettua ihon kosteustasapainoa tehokkaasti. 
Neulaus on myös tehokas hoitokeino kun halutaan saada huomattavia tuloksia ryppyjen ja juonteiden sekä arpien ja pigmenttimuutosten hoidossa. 

Hoitola Mannassa mikroneulaus suoritetaan automaattisella Beautypen- laitteella, jonka eri ihoalueille soveltuvilla hygieniamodulin neulauspäillä ihoon tehdään tuhansia mikrokanavia, joita pitkin hoidossa käytetyt tuotteet pääsevät imeytymään syvemmälle ihoon.

Lisäksi mikroneulat aiheuttavat ns. traumaa papillaariseen dermikseen jolloin ihon omat fibrolastit eli sidekudossolut ja kollageenin muodostus aktivoituvat eli iho alkaa uusiutua ja korjata itseään.
Yleisimmässä, kasvojen mikroneulauksessa, ihoa neulataan 0,25-0,5mm syvyydeltä.



Toimenpide ei ole täysin kivuton, mutta kuitenkin hellävarainen ja tuntemus vastaa lähinnä pientä nipistelyä. Toimenpiteen jälkeen ihoa kihelmöi ja esiintyy yleisesti punoitusta ja kuumotusta. Toimenpiteen jälkeen voit palata normaaliaskareihisi kotihoito-ohjeiden kera.

Hoidon lopulliset tulokset ovat nähtävissä 4 viikon kuluessa ihon uusiuduttua. Parhaat tulokset saavutetaan sarjahoidoilla.

Hoito sopii kaikille ihotyypeille ja on hellävarainen herkällekin iholle. Itse en kokenut kipua hoidon aikana ja neulaus tuntui ihan mukavalta.


Mitä hoidossa tehdään?

Ensimmäisenä kasvot puhdistetaan ja kasvoille tehdään glykolihappokuorinta. Glykolihappo jo itsessään kuorii ja kirkastaa ihoa. Tämän jälkeen iho käsitellään neulausmenetelmällä. Seuraavaksi kasvoille asetellaan rauhoittava naamio ja lopuksi hoitovoiteet levitetään kasvoille. Hoidossa käsitellään kasvot, kaula sekä decoltee.

Kotiin mukaan sain naamion joka tulee laittaa kasvoille illalla tai seuraavan päivän aamuna, tehostamaan kosteutusta sekä lisäksi sain minun ihon tarpeille sopivat kotihoito-tuotteet.

Hoidon jälkeen ei tule saunoa tai harrastaa hikiliikuntaa 24 tuntiin eikä hoitopäivänä tule käyttää meikkiä. 



Minulla on sekaiho, hieman rasvainen, mutta pintakuiva sekä epäpuhtauksia. Tämän helteisen kesän jälkeen tämä hoito on mitä mainioin ja tietenkin myös talven jälkeen.

Hoidon jälkeen iho punoitti ja kuumotti hieman muutaman tunnin kuluttua hoidosta. Ehkä hieman myös turvotti. 

Illalla laitoin puhdistetuille kasvoilla naamion ja levitin myös ylimääräisen aineen kaulalle sekä decoltee alueelle.



Iho rauhoittui hyvin kahdessa päivässä.
Iho tuntuu pehmeältä, näyttää kirkkaammalta ja paremmalta kuin ennen hoitoa.
Innolla odotan miltä iho tuntuu ja näyttää 4 viikon kuluttua kun iho on uusiutunut.

Paljon on näkynyt myös mikronaulaus rullia kotikäyttöön, mutta niillä saattaa saada aikaiseksi enemmän haittaa kuin hyötyä. Vääränlainen neulaaminen saattaa aiheuttaa arpikudosta ja näin johtaa ihon epätasaisuuteen. Itse suosin mielummin ammattilaista joka tietää mitä tekee ja näin vahinkoa ei pääse syntymään.


Lisäksi kotihoito tuotteiksi minulle valittiin Ekopharman
Vadelma Hoitoseerumi sekä Vadelma Kasvovoide 24h. Ekopharman tuotteet ovat vegaanisia, Suomessa valmistettua luonnonkosmetiikkaa. 

Ekopharman eläinkokeeton, kasviperäinen kosmetiikka sopii myös vegaaneille ja kasvissyöjille.

Nämä tuotteet ovat ostettavissa Hoitola Mannasta tai tilattavissa myös Hoitola Mannan verkkokaupasta. Alla linkit juuri näihin tuotteisiin:



Sain teille lukijoilla ARVOTTAVAKSI tuotesetin johon kuuluu nuo kaksi Ekopharman tuotetta: Vadelma hoitoseerumi (29,90a) sekä Vadelma kasvovoide 24h (29,90a)
Voit osallistua arvontaan blogissani kommentoimalla ja jättämällä sähköpostiosoitteesi ja/tai instagram tililläni @m.hartikainen
ARVONTA päättyy 30.8.2018 klo:18.00

Kiitos Anna
jälleen hyvästä palvelusta ja ammattitaidosta 💕

-Marjut-

Hoitola Manna sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Lempäälän IdeaParkissa. Palvelu on ammattitaitoista ja ystävällistä. Suosittelen lämpimästi.



Mikäli huulien täyteainehoito kiinnostaa, voit lukea aiemman postaukseni alta:



Yhteistyössä: Hoitola Manna

Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen

Löydät minut facebookista:

Seurata voit myös instagramissa:

YouTube:














24 kommenttia :

  1. Ekopharman tuotteita olen ihaillut, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Kiva kuulla, että tuo mikroneulaus oli hyvä kokemus!

    VastaaPoista
  2. Mikroneulaus ammattilaisella kuulostaa hyvältä, itse en viitsi tehdä kotona kun ties mitä käy :D Mukana arvonnassa!
    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Noi tuotteet vaikuttaa kiinnostavilta, olis mahtavaa saada testiin!

    tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Olisi kiva testata kyseisiä tuotteita! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oij, Ekopharmaa olen muutamia tuotteita jo aiemmin kokeillutkin ja tykännyt, mutta näitä vadelmaisia en, joten ehdottomasti mukana arvonnassa! <3 kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  6. näitä Ekopharman tuotteita on pitänyt jo pitkään testata :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Wau, kuulostaa sellaiselta hoidolta, että voisin itsekin harkita. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonassa:)
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ja hemmottelun tarpeessa :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus, voisin harkita itsekin ottavani tämän hoidon.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Olisipa ihana käydä tuollaisessa hoidossa. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukaan arvontaan. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukaan arvontaan. Olisi kiva kokeilla kyseisiä tuotteita. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana :) marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  16. Mukana! Olen kuullut Ekopharmasta joskus pikaisesti, mutta en ole päässyt kokeilemaan kokeillut tuotteita ennen.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana, nämä tuotteet on hyviä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukkaan arvontaan. ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kivat tuotteet!
    Mukaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Hyvää elokuun loppua ja alkavaa syksyä. sonjaemiliia (at) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa :)
    Hyviä tuotteita.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista