Nykypäivänä on jo ehkä hieman helpompaa olla absolutisti sosiaalisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Vai onko? Viisi vuotta sitten minä luovuin alkoholista kokonaan. En ole koskaan ajatellut, että olisin välttämättä koko loppu elämäni ilman alkoholia, mutta viisi vuotta on nyt kulunut kun viimeksi olen juonut kulaustakaan alkoholia.
Nuoruudessa kävin kyllä usein tyttöjen kanssa yökerhoissa tanssimassa ja juomassa drinkkejä, mutta jossain kohdin se ei vain enää kolahtanut. Alkoholista tuli yhä enemmän vain negatiivisia vaikutuksia elämääni. Toki myös vanhemmuuden myötä alkoholin käyttö väheni huomattavasti enkä koskaan ole edes ruoan kanssa juonut lasillista lasten läsnäollessa.
En toki tuomitse etteikö ruoan kanssa voisi ottaa esimerkiksi lasillista viiniä tai saunan jälkeen yhtä olutta. Itse en vain näin ole koskaan halunnut tehdä. Tämä ehkä siksi ettei lapsuuden kodissani koskaan ole käytetty alkoholia missään tilanteissa.
En toki tuomitse etteikö ruoan kanssa voisi ottaa esimerkiksi lasillista viiniä tai saunan jälkeen yhtä olutta. Itse en vain näin ole koskaan halunnut tehdä. Tämä ehkä siksi ettei lapsuuden kodissani koskaan ole käytetty alkoholia missään tilanteissa.
Alkuun moni ei tuntunut ymmärtävän päätöstäni kieltäytyä alkoholista ja ensimmäiset ajatukset monilla olikin, että olenko raskaana. Ihmiset joita harvemmin tapasin, kysyivät jopa onko minulla ongelmia alkoholin kanssa kun en halua edes yhtä ottaa.
Oli todella turhauttavaa joutua usein selittelemään sitä miksi halusin kieltäytyä alkoholista.
Enää ei sitä ongelmaa ole kun vuosia on kulunut jo useampi. Toki välillä joku saattaa kysyä aionko olla loppu elämäni absolutisti. Tuohon en tietenkään voi vastata, kuka tietää.
Itselleni oli ehkä rankempaa se henkinen krapula kuin fyysinen pahoinvointi. Minulle tuli joka kerta aivan hirveä morkkis ihan ilman minkäänlaista syytäkään.
Alkoholi myös sai aikaan henkistä pahaa oloa ja lisäsi masentuneisuutta sekä ahdistuneisuutta.
Hetkellisesti tietenkin se toi iloisen mielen ja hyvän olotilan, mutta tosiaan seuraavina päivinä alkoholin nauttimisesta olo oli aina ihan hirveä etenkin henkisesti.
Silloin kun menetimme meidän tyttären, en edes olisi uskaltanut etsiä lohtua alkoholista. Olin muutoinkin todella masentunut ja ahdistunut. Pelkäsinkin, että jos tuosta olo vielä pahentuu, olisin varmasti sen jälkeen sairaalahoidossa. Myös lääkärit tästä varoittelivat ettei kannata ottaa alkoholia kun mieli on todella järkkynyt. Se saisi aikaan todella paljon pahaa mielenterveydelle ja veisi surun entistä syvemmälle.
Moni ehkä hakee alkoholista lohtua juuri silloin kun tuntuu siltä, että elämä kaatuu päälle tai on aika ottaa pieni irtiotto maailmasta ja stressistä. Joillakin se saattaakin ehkä toimia, mutta ei kaikilla.
Myös masennukseen tai muihin mielenterveysongelmiin haetaan toisinaan apua alkoholista.
Hetkellisesti se toki saattaa toimia, mutta pidemmällä aikavälillä se vain lisää ja voimistaa oireita. Näin saattaa myös lähteä kierre joka joidenkin kohdalla saattaa hyvinkin johtaa riippuvuuteen.
Ihmiset ovat hyvin erilaisia ja vaikutukset ovat aina niin erilaisia jokaisen kohdalla.
Toki alkoholi tunnetusti liitetään myös hauskanpitoon. Joillekin saattaa tullakin ajatus ettei hauskaa voi olla ilman alkoholia. Tottakai se siltä voi tuntua mikäli usein on tottunut liittämään alkoholin mukaviin ja hauskoihin tekemisiin.
Toki alkoholi tunnetusti liitetään myös hauskanpitoon. Joillekin saattaa tullakin ajatus ettei hauskaa voi olla ilman alkoholia. Tottakai se siltä voi tuntua mikäli usein on tottunut liittämään alkoholin mukaviin ja hauskoihin tekemisiin.
Kaikki terveydelliset syyt ovat hyviä syitä kieltäytyä alkoholista, etenkin siitä humalanhakuisesta. Myös ulkonäkö ja sen muuttuminen alkoholin käytön myötä oli usein mielessä.
Nykyisin nautin silloin tällöin lasin tai pari alkoholitonta kuohuvaa.
Oletko sinä karsinut tai kenties luopunut kokonaan alkoholista? Vai ollut jopa aina ilman?
Mitkä asiat vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet sinun päätökseesi?
Mukavaa viikonloppua!
-Marjut-
Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen
YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Instagramissa tililläni on nyt myös arvonta käynnissä jossa palkintona kaksi ranneketta Särkänniemeen.
Nykyisin nautin silloin tällöin lasin tai pari alkoholitonta kuohuvaa.
Oletko sinä karsinut tai kenties luopunut kokonaan alkoholista? Vai ollut jopa aina ilman?
Mitkä asiat vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet sinun päätökseesi?
Mukavaa viikonloppua!
-Marjut-
Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Seurata voit myös instagramissa:
@m.hartikainen
YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen
Instagramissa tililläni on nyt myös arvonta käynnissä jossa palkintona kaksi ranneketta Särkänniemeen.
Mä en oo juoni vielä koskaan. Oon maistanut monia alkoholi juomia, sillä mun vanhemmat oli sitä mieltä et tutussa seuras pitää maistaa kaikkea että tietää miltä maistuu. Mä en tykkää alkoholin mausta joka on mulla ehkä suurin syy. En oo koskaan ottattanut sitä maistamista enempää mitään sillä en halua tuntea kun se nousee päähän, mitä monet hehkuttaa. Multa ei oo oikeastaan ikinä kysytty miksen juo kaikki on ollu ihan fine asian kaa. Mulle vaikeinta on se kun muut juo siten että se näkyy. Harvat ymmärtää mun ahdistusta siihen liittyen, enkä oo löytäny YouTubestakaan videota aiheeseen liittyen. Siksi oon päättänyt tehä aiheesta videon kun itse siihen olen valmis.
VastaaPoistaHienoa ettei sinun ole tarvinnut kokea ulkopuolista painostusta juomiseen etkä ole joutunut selittelemään juomattomuuttasi. Ymmärrän kyllä ahdistuksesi muiden humalatilassa olevien seurassa.
PoistaOlen lopettanut myös alkoholinkäytön kokonaan. Nuorena join kavereitten kanssa ja kävimme baareissa. Join paljon. Sitten alkoi tulla henkinen ahdistus juomisen jälkeen. Itkin aina kun olin juonut. Olin myös tulossa Uskoon ja tuntui kuin olisin pettänyt Jumalan. Jos join se tuntui siltä kun sydäntäni särkyi joka kerta, henkinen tuska oli suuri. Humalassa minusta myös tuli aggressiivinen ihminen josta en pitänyt. Nyt olen ollut yli vuoden juomatta ja olen Uskossa. Elämä sujuu paljon paremmin enkä kaipaa alkoholia tai baareja.
VastaaPoistaHienoa, että olet löytänyt alkottaman elämän ja uskon <3 Juurikin tuo henkinen krapula oli myös itselläni yksi suuri syy olla juomatta. Sitä kestikin aina useamman päivän juomisen jälkeen. En ole kieltänyt alkoa itseltäni kokonaan, mutta ainakin nyt on jo kulunut viisi vuotta ilman alkoholia :)
PoistaItse tykkään juoda välillä etenkin viiniä, mutta lähes aina se jää siihen maksimissaan pariin lasiin. Oma suhtautuminen alkoholiin on melko rento, mutta en silti pidä ryyppäämisen ihannoinnista tai halua elämääni ihmisiä joiden elämä pyörii alkoholin ympärillä. Nuorempana tietysti tuli juotua enemmän, mutta näin vähän vanhempana en enää näe humalaa tavoittelemisen arvoisena asiana. Elämässä on niin paljon muitakin, paljon mukavampia asioita! Ja krapulaa haluan vältellä muutoinkin, se on henkisesti sekä fyysisesti niin kuormittava tila ja ns pysäyttää normaalin elämän hetkeksi. Krapulassa on ihan mahdotonta saada mitään aikaan ja sitä seuraavatkin muutamat päivät menevät vähän puoliteholla. Tottakai rentoutuminenkin on tärkeää eikä koko ajan tarvitse olla menossa, mutta krapulassa makaaminen ei ainakaan itselle ole millään tavalla rentouttavaa :D
VastaaPoistaTotta. Itsekään en ole kieltänyt itseltäni alkoa, mutta nyt mennyt jo viisi vuotta ilmankin. Mutta tosiaan humalahakuinen juominen on aivan toista kuin pari lasillista silloin tällöin. Se henkinen krapula on aivan hirveä.
PoistaHieno postaus - mukavaa, kun tällaisista aiheista puhutaan! Mä lopetin alkoholin käytön reilut 2 vuotta sitten ja voin kyllä samaistua moniin juttuihin tässä postauksessa. Esimerkiksi kun omissa valmistujaisissa kilistelin lasten kuoharilla, useampi juhlavieras veti myöhemmin sivuun ja kuiskaten kysyi, olenko raskaana. :D
VastaaPoista- Kiia // http://kiiainnanmaa.blogspot.com/
Kiitos Kiia <3 Tuo onkin hauska juttu kun ihmisille tulee tarve löytää erityinen syy toisen juomattomuudelle :D Ihanaa kesää sinulle <3
Poista