SOCIAL MEDIA

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Vielä pienelle reissulle ennen kesäloman loppua


Kaupallinen yhteistyö:

Vielä ennen kesälomien loppumista päätimme lähteä pienelle reissulle.
Aiemmin emme ole perheen kanssa käyneet laivalla, emmekä Suomen rajojen ulkopuolella.

Meidän on tarkoitus matkata Ruotsiin ja siellä olevaan Euroopan suurimpiin eläinpuistoihin kuuluvaan Kolmården eläinpuistoon.
Matka on varattu kokonaisuudessaan Ikaalisten Matkatoimiston kautta.
Kuinka helppoa se olikaan. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty. Ei tarvitse huolehtia kuin itsensä ajoissa ennalta kerrottuihin paikkoihin.

Kuljetukset on hoidettu Turkuun ja sieltä laivalla Tukholmaan. Tukholmasta kuljetuksella Kolmårdeniin ja takaisin. Sitten laivamatka kohti Turkua ja sieltä kuljetus kotiin. Kaksi yötä nukumme laivalla matkan aikana.

Ei minkäänlaista stressiä kuljetuksista eikä parkkipaikoista tai niiden maksuista.
Matalan stressitason matka sopii minulle paremmin kuin hyvin. Kunhan aikatailuista on selvillä, se riittää.

Helppoa kun kaikki nämä saa järjestettyä kerralla ja samasta paikasta. Nettisivut on selkeät ja matkan varaus sujui helposti ja mutkattomasti. Matkoille löytyy valmiita paketteja jokaiselle ja niitä pystyy räätälöimään itselleen sopiviksi.

Meidän lapset etenkin odottavat matkaa aivan malttamattomina.
Mukavaa päästä vielä pienelle reissulle koko perheen voimin ennen loman loppua.

Alla olevasta linkistä pääset kurkkaamaan millainen paikka tuo Kolmården on ja millaisia matkapaketteja sinne löytyy Ikaalisten Matkatoimistolta.

https://www.ikaalistenmatkatoimisto.fi/perhelomat/kolmarden-suuri-elainpuisto/

Kuinka moni teistä on aiemmin käynyt Kolmårdenin eläinpuistossa?
Haluaisin mielelläni kuulla teidän matkakokemuksia.

Ihanaa viikonloppua juuri sinulle!

-Marjut-

Yhteistyössä: Ikaalisten Matkatoimisto


Löydät minut facebookista:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Voit seurata myös instagramissa:
@m.hartikainen

YouTube:
Art LilyKristin I M.Hartikainen










Lähetä kommentti