Tämän tekstin olen jakanut ensimmäisen kerran blogissani 23.5.2017. Aihe on mielestäni tärkeä joten halusin jakaa sen uudelleen jotta se voisi tavoittaa myös uudet lukijat.
Tia-kohtaus on ohimenevä aivoverenkiertohäiriö. Tämä sattui omalle kohdalle tämän vuoden alussa kun olin vasta täyttänyt 30 vuotta. Itse en uskonut alkuun että näin olisi omalla kohdalla. Jotenkin sitä usein vähättelee omalle kohdalle sattuvia sairauksia. Oireet kyllä täsmäsivät mutta en huomioinut asiaa sen enempiä.
Näin se alkoi.
Yhtenä aamuna heräilin ja tovin siinä touhusin ja yhtäkkiä toisesta silmästä meni näkö kokonaan. Ei niin että näkö olisi vain sumentunut vaan en nähnyt siis yhtikäs mitään. Ei valoa eikä mitään ääriviivoja. Toinen silmä näki aivan tavallisesti. Ensimmäinen ajatus oli että onneksi toisella silmällä näkee ja että nyt tiedän miltä mahdollisesti tuntuu kun on sokea toisesta silmästä. Yritin hieroa silmää mutta ei mitään. Muutaman minuutin ajan se kesti ja sitten näkö palasi hiljalleen normaaliksi.
Menin seuraavana päivänä muissa asioissa käymään optikon luona. Hän sanoi että toisessa silmässä näkyi jotakin mutta ei ollut varma että mitä ja kehoitti menemään silmälääkäriin mahdollisimman pian. Tiesin että se olisi n.90€ reissu ja päätin varata ajan terveyskeskukseen koska sieltä saisin maksusitoumuksen jos silmälääkärille olisi tarvetta.
Tässä kohden jo pikkasen huoletti koska muutama vuosi takaperin oli lähellä että menetin näköni molemmista silmistä. Oireet eivät todellakaan ollut nyt sellaiset mitä ne silloin aiemmin oli ollut. Optikko kuitenkin sanoi, että saattaa olla myös vain ns."arpea" tästä aiemmasta.
Lääkärille pääsinkin tästä syystä nopeasti. Silmissä ei näkynyt poikkeavaa mutta lääkäriä huolestutti totaalinen näön menetys ja osasi epäillä aivoverenkiertohäiriötä. Heti lähete Tayssiin.
Enää ei ollut huolta näön menetyksestä mutta en osannut olla muusta huolissani. Ajatus tayssiin lähdöstä oli jokseenkin turhauttavaa. Lähdin silti ja taksilla kuten lääkäri määräsi.
Perillä otettiin verikokeita ja pää kuvattiin jne. Välissä jo kerkesin lähteä kotiinkin kun ajatukset pyörivät kuopuksessa jota pitäisi päästä kotiin imettämään. Kävin jopa uudelleen meidän omalla terveysasemalla kysymässä että eikö asiaa voisi mitenkään hoitaa siellä. Mutta heillä ei tietenkään ollut tarvittavia välineitä ja laitteistoja. Mieheni pisti minut takaisin sairaalaan.
Lisää kokeita ja yöksikin olisi pitänyt jäädä mutta en jäänyt koska en tuntenut tarvetta ja kotona odotti tissimaakari. Seuraavana päivänä tulin sovitusti takaisin, kaulan suonisto kuvattiin, silmäpolilla kävin ja mitä kaikkea. Kaikki ok. Tulos oli että silmän takana olevassa suonessa on ollut tukos jolloin näkö lähti. Verenkiertolääkitys aloitettiin ja lähetettä odottelemaan sydäntutkimuksiin.
Tänään olin sitten sydänsairaalassa Tays:n alueella. Siellä ultrattiin rinnan päältä ja lopuksi vielä tehtiin ruokatorven kautta tehtävä sydämen ultraäänitutkimus. Aikamoinen kokemus mut selvittiin kunnialla siitäkin. Alkuun jännitti kuinka pystyn nielemään anturin letkuineen ja vielä olemaan se kurkussa 20minuuttia. Hyvin meni. Kiitos mahtavan lääkärin ja hoitajan.
Tulos oli että kaikki on ja toimii kuten pitää. Hyvä uutinen. Mutta nyt on pimennossa se mikä tämän verenkiertohäiriön aiheutti. Enempää ei voi ennakoida mahdollista uutta kohtausta muutakuin lääkityksellä jota jatketaan.
Elämäntavat ovat jo ennestään aika kohdillaan. En tupakoi, en käytä alkoholia, syön terveellisesti (sisältää kyllä herkutkin) ja verenpaine on matala, kolesteroli arvot hyvät. Liikuntaa voisi varmasti lisätä.
Meillä löytyy tätä kyllä perheestäkin. Äitini sai aivoinfarktin kolme päivää sen jälkeen kun oli täyttänyt 37 vuotta ja hänellä oli silloin kolme tukosta aivoissa samanaikaisesti. Vakavasta tilanteesta selvittiin onneksi. Hänellä on myös elinikäinen lääkitys. Eikä syytä löytynyt infarkteille.
Tietenkään en voi olla ajattelematta olisiko voinut omalla kohdalla käydä pahemmin mikäli Tia-kohtaus olisi vain jätetty huomioimatta. Onneksi mieheni "pakotti" lääkäriin ja vaikka tulin Tayssistakin takaisin kotiin hän sai minut menemään takaisin.
Myöhemmin mietinkin miksi olin niin välinpitämätön omasta terveydestä. Luulen että itsellä nousi pintaan ajatukset ja tunteet kun äitini oli saanut sairaskohtauksen (olin silloin muistaakseni 14v) ja mieleni halusi sivuuttaa koko asian ja uskoa ettei mitään vakavaa ole tapahtunut. Näin se ihmismieli toimii mutta onneni on rakastava aviomies joka huolehtii silloin kun itse ei tiedä omaa parastaan.
Tia-kohtaus tulee ottaa vakavasti koska se saattaa ennakoida täysimittaista aivohalvausta.
Laitan tähän linkinTerve.fi sivustolle jossa on hyvin kerrottu Tia-kohtauksesta ja sen oireista. Jotta sinäkin tarpeen tullen osaat ennakoida ja tunnistaa kohtauksen oireet.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Blogitekstia saa jakaa.
-Marjut-
Löydät minut facebookista:
Voit seurata myös instagramissa:
YouTube:
Lähetä kommentti