Kaupallinen yteistyö:
Särkänniemi
Olimme kesäkuussa perheen kanssa Särkänniemessä.
Sää oli mitä mainioin ja aurinko paistoi koko päivän. Reissu Särkänniemeen on koko perheen odotettu reissu jokaisena kesänä.
Tänäkin vuonna meillä kaikilla oli rannekkeet, ainoastaan kuopus ei vielä ranneketta tarvinnut.
Tämän kertaisella reissulla keskityimme ainoastaan huvipuistoalueeseen.
Olemme tulossa tänä kesänä tänne myös toisenkin kerran niin sillloin käymme läpi myös muut kohteet. Meidän perheen suosikkeihin kuuluu huvipuistoalueen lisäksi ehdottomasti koiramäki sekä akvaario ja tietenkään näsinneulaa unohtamatta.
Esikoisen pituus oli aivan 140cm rajalla, mutta ei ihan vielä päässyt hurjimpiin laitteisiin ja sanoinkin, että katsotaan jos hän sattuisi venähtämään pari senttiä lisäpituutta ennen seuraavaa reissua niin pääsee äidin kaveriksi kaikkiin laitteisiin.
Omat suosikkini ovat ehdottomasti Hype ja X.
Omat suosikkini ovat ehdottomasti Hype ja X.
Tämän vuoden uutuutena Särkänniemessä oli mm. tämä Taikaranta.
Toiminnallinen leikkialue josta löytyy puheputkia, interaktiivisia kukkia ja taustalla avautuuu upea järvimaisema.
Toinen kesän uutuus on Keinukaruselli johon pääsee istumaan pienemmänkin lapsen kanssa vierekkäin. Pituusrajoitus on 100cm huoltajan kanssa. Tähän emme tällä reissulla päässeet koska se oli tuolloin poissa käytöstä.
Muut kävivät Tukkijoessa kastumassa ja itse jäin kuopuksen kanssa nauttimaan kuivemmista huvituksista.
Onnistunut reissu ja koko päivä oltiin. Seuraavaa kertaa jo odotellaan innokkaasti.
ARVONTA!!!
Sain arvottavaksi kaksi ranneketta Särkänniemeen teidän lukijoiden kesken.
Voit osallistua arvontaan joka blogin puolella kommentoimalla ja lisäämällä sähköpostiosoitteesi ja/tai instagramissa tililläni @m.hartikainen
Arvonta päättyy 22.7.2018 klo:18.00
Onnea arvontaan!!!
Kiitos Särkänniemi mukavasta päivästä ❤️
-Marjut-
Yhteistyössä: Särkänniemi
Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen
Löydät minut facebookista:
Seurata voit myös instagramissa:
Mukana.:) emilia_ho@hotmail.com
VastaaPoistaMukana �� sanna.merivirta@gmail.com
VastaaPoistaMukana tässä ehdottomasti. Tulisi niin tarpeeseen meidän viisi henkiselle perheelle.
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistajonnarawr at hotmail.fi
Mukana! helikatariina79@gmail.com
VastaaPoistaMukana. marikax@gmail.com
VastaaPoistaMukana �� susanna.gronlund at gmail.com
VastaaPoistaOlisipa ihana yllätys vielä tähän kesään! Ehdottomasti mukana: hakari@utu.fi
VastaaPoistaMukana! t_makinen@hotmail.com
VastaaPoistaMukana, lapset niin haluasi tuonne. saana.virtanen at live.fi
VastaaPoistaMukana ☺️ neea.akerfelt@gmail.com
VastaaPoistaMukana :) marijohanna1988@gmail.com
VastaaPoistaMukana :) jebbu85@gmail.com
VastaaPoistaMukana!!! 😍😍
VastaaPoistaMukana ����
VastaaPoistajonna.tiittanen@elisanet.fi
Mikko.hansen@iki.fi messissä
VastaaPoistaMukana, hömpöttelyn tarvetta olisi.
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Mukana 😊 S-posti: jenna.tervanen@gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
VastaaPoistaMinna.maria.kosonen (at)gmail.com
Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaMukana. katih81@hotmail.com
VastaaPoistaMukana :) sannahelmensola@gmail.com
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Mukaan arvontaan .olisi kiva mennä. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaKiva kooste Särkänniemestä! Lapset ovat kovasti tuonne kinunneet, ehkäpä tänä vuonna, jos onni suosii...
VastaaPoista-Shiba
suddenconnection(a)hotmail.com
Mukana, neljä poikaani osaisivat arvostaa tälläistä palkintoa!
VastaaPoistaMukana! En olekaan vuosiin käynyt särkänniemessä!
VastaaPoistaEve_95@windowslive.com
Mukaan arvontaan, Särkänniemeen on tarkoitus mennä tänä kesänä.
VastaaPoistahenna.holappa1@luukku.com
Mukans, m_kuosmanen@hotmail.com
VastaaPoistaMukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukana arvonnassa! :) kokkonen.heini(at)gmail.com
VastaaPoistaMukaan arvontaan.
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Mukaan! ksefedini@suomi24.fi
VastaaPoistaVoi, mukana! <3
VastaaPoistahippohiiri@gmail.com
Mukana arvonnassa! Meidän pikkuneiti niin haluaisi päästä ainakin Vauhtimatoon ja Angry Birds laitteeseen :D mira_marika (at) netti.fi
VastaaPoistaMukana! Vielä on huvipuistoreissu tekemättä tälle kesälle.. hanskun87@gmail.com
VastaaPoistaMukana :) !
VastaaPoistaanniina.lang96@gmail.com
mukana! martta.tuovinen@gmail.com
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Mukana!
VastaaPoistaaitionvahanvasynytblogi@gmail.com
Mukana :)
VastaaPoistaruskarouva85@gmail.com
Mukana kivassa arvonnassa! :) mopali@utu.fi
VastaaPoistaEhdottomasti mukana :)
VastaaPoistatheriddlerr@outlook.com
Oispa mukava mennä Särkkään! :)
VastaaPoistasannamaria77 at gmail.com
Mukana!
VastaaPoistatuulaylinen.2@gmail.com
Mukana.
VastaaPoistaaiholapp at lailanet.fi
Kiva ylläri olisi, voitais tehdä vaikkapa kummipojan kanssa reissu,
VastaaPoistaMukana!:)
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Mukana! markettavesala@gmail.com
VastaaPoistaMukana ;)
VastaaPoistamarianna1 at luukku.com
Joka kesä mekin tuolla käydään :) Mukana siis! t. Johanna
VastaaPoistamutter at suomi24.fi
Särkänniemeen olisi mukava päästä vielä tänä kesänä.
VastaaPoistapeholapp(at)lailanet.fi
Mukana. hanna-m.k@hotmail.com
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistacarolinakasala@gmail.com
Mukana :)
VastaaPoista