Tuntuuko välillä, että elämä on täynnä epäonnistumisia?
Vaikka kuinka yrittäisi niin silti tuntuu ettei mikään onnistu.
Pelkääkö ihminen epäonnistumista?
Voisin sanoa, että useat varmasti miettivät: -Mitä muut mahtavat ajatella kun epäonnistuin.
Epäonnistumista voi kokea työssä, vanhemmuudessa, työttömyydessä, elämäntapamuutoksessa tai ihan missä vain. Ihminen kyllä löytää melkein mistä tahansa asiasta tai sen puutteesta, tämän epäonnistumisen tunteen.
Etenkin silloin kun yksi asia menee pieleen ja pian toinenkin niin helposti tuntuu ettei tälle jatkumolle näy loppua vaan kaikki menee juuri niin kuin ei toivoisi.
Todella tuttu tunne.
Sitten ei enää näekään kuin nämä pieleen menneet asiat ja niihin ikään kuin jää jumiin. Asiat jotka on hyvin eivät saa ansaitsemaansa huomiota ja arvoa. Kaikki se negatiivisuus vain kasaantuu.
Itse ajattelen, että kaikki mitä elämässä tapahtuu on tapahtunut syystä. Ei ole sattumia vaan kaikelle on tarkoitus. Tarkoitusta ei välttämättä koskaan saa tietää. Kaikelle ei vain löydä selitystä.
En tiedä onko tuolla uskomuksella helpompi myös selittää ne elämän kipeimmät asiat joita on joutunut kokemaan. Mutta mitä ja missä olisimmekaan ellei elämä koettelisi?
Millaista elämä olisi jos ei koskaan epäonnistuisi?
Uskon, että kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Epäonnistumisen voi myös ajatella positiivisesti. Se voi olla mahdollisuus uuteen alkuun.
Jos koet epäonnistumista vanhemmuudessa, se voi tarkoittaa myös sitä, että olet ajatteleva ja rakastava sekä välittävä vanhempi. Jos et koskaan kokisi epäonnistumista, et möyskään välittäisi. Se olisi silloin samantekevää.
Näin ihminen voi kasvaa, tehdä parempia valintoja jatkossa ja pohtia elämää uudelta kantilta.
Vai onko parisuhde solmussa? Riitoja, riitojen perään?
Jos niitä riitoja ei koskaan olisi, se olisi mielestäni vielä enemmän mietinnän paikka.
Välillä riidat puhdistavat ilmaa suhteessa, mutta mikäli se vain jatkuu ja jatkuu... Voisiko ajatella, että ongelmia menisi puimaan terapiaan.
Tämäkään ei tarkoita epäonnistumista? Mikä on hienompaa kuin hakea apua kun sitä tarvitsee ja yrittää kaikkensa suhteen eteen.
Mikäli suhde ei siltikään kanna, on vahvuutta myös silloin antaa toisen mennä. Moni mieltää päättyneen suhteen tai avioliiton epäonnistumiseksi jota hävetään ja joudutaan ehkä selittelemään muille.
Tämä voi myös olla mahdollisuus uuteen alkuun. Eikä kenenkään tarvitse selitellä ellei näin halua.
Vahvana tulee myös pelko epäonnistua elämantapamuutoksessa. Sekin saattaa hävettää. Tarviiko tätäkin selitellä muille jos esimerkiksi tavoitteet terveellisemmästä elämästä lipsuu välillä?
Ei kaikkea tarvitse selitellä ja jos lipsahdat herkuttelemaan vaikka tarkoitus oli pitää herkut hetken pannassa niin parempi on kun siitä ei tee isoa numeroa. Mitä suuremman numeron siitä tekee, sitä kurjemmalta tuntuu. Parempi mennä vain eteenpäin kuin jäädä voivottelemaan kompastuksia.
Mietinkin onko tuo juurikin se syy miksi muutos menee metsään helposti. Luovutetaanko liian helposti kun kompastellaan matkalla ja sorrutaan mutustelemaan herkkuja.
Älä ainakaan ajattele, että epäonnistuit vaan jatka vain eteenpäin siitä mihin jäit ja jätä taaksesi tämä hetki. Muutoinkaan ei kannata olla liian tiukka kiellettyjen listan kanssa. Herkutkin on osa terveellistä elämää aina silloin tällöin. Ne ovat sielunruokaa.
Ei oteta epäonnistumista niin vakavasti. Se on osa elämää.
Mukavaa viikonloppua juuri sinulle!
-Marjut-
Löydät minut facebookista:
Seurata voit myös instagramissa:
YouTube:
Lähetä kommentti