Leikkauspäivä oli viime perjantaina eli kaksi päivää sitten.
Leikkaus aamuna ei enää jännittänyt yhtään. Nyt oli vihdoin se päivä jota olin odottanut. Edeltävänä päivänä ajattelin jo, että olen tulossa kipeäksi juuri ennen leikkausta kun nenä alkoi vuotaa. Tämä ei onneksi estänyt leikkausta.
Leikkausaika oli sovittu aamuksi ja paikalla olin puolisen tuntia aikaisemmin.
Aiemmin kerroinkin pienestä nukutus pelosta ja siitä, että edellisellä leikkauskerralla en ollutkaan vielä nukahtanut kun hengitysputkea alettiin työntämään kurkkuun ja tukehtumisentunne ei ollut mikään mukava. Edellinen leikkaus tehtiin napaan 2009/2010 ja toisessa sairaalassa kuin nyt tällä kertaa.
Leikkauksen jälkeen kirurgi kertoi toimenpiteestä. Hän sanoi, että leikkaus oli ERITTÄIN tarpeellinen. Vatsanpeitteet olivat revenneet kolme kertaa suuremmin kuin oletettiin sekä tyrä oli kaksi kertaa oletettua isompi eli kahden nyrkin kokoinen.
Leikkauksessa tyräportista ulostulleet rasva ja muut kudokset työnnettiin takaisin vatsan sisälle minne ne kuuluvatkin ja tyräportti ommeltiin kiinni. Tässäkin leikkauksessa käytettiin verkkoa vahvikkeena, koska tikit olisivat muutoin pettäneet. Verkolle leikattiin tasku vatsanahan alle ja ommeltiin kiinni. Lopuksi tietenkin ommeltiin vatsa päältäpäin kiinni.
Nukutus meni hyvin sekä itse leikkaus.
Kolme viikkoa on ehdoton minimi raja etten saa nostaa maitopurkkia painavempia esineitä.
Vatsaan ei saa kohdistaa nyt minkäänlaista painetta. Sänkyyn mennessä ja noustessa täytyy mennä kyljen kautta.
Eilen sain poistaa vatsalta valkoisen haavalapun.
Odotin jotenkin, että näky olisi jotakin muuta. Jotain mitä olin mielessäni ajatellut.
Lapun alla ei ollutkaan sitä haavalaastaria josta minulle kerrottiin. Haavakin alkoi eri kohdasta kun ajattelin. Availin lisää haavalappua.
Sain hirveän ahdistus- ja paniikkikohtauksen.
Seisoin suihkutilassa nojaten mieheni käsivarsiin. Tuntui etten saisi henkeä. Aloin itkeä hysteerisesti. Minua oksetti ja huimasi.
En osannut edes aavistaa, että reagoisin näin.
Ehkä olin kuvitellut haavan erinäköiseksi ja pienemmäksi. Kuvittelin haavan juuri siihen kohtaan johon merkki piirrettiin ennen leikkausta. Hoitaja sanoi, että haavalapun alla olisi vielä ruskea haavateippi suojana, mutte ei sitä ollut.
Mieheni rauhoitteli minua ja hetken päästä helpotti.
Jälkeen päin kun puhuimme mieheni kanssa tästä kohtauksesta, molemmille tuli takauma siitä hetkestä kun olimme juuri menettäneet lapsemme. Se tunne kun asiat eivät olleetkaan niin kuin piti.
Silloinkin mieheni oli mukana suihkutilassa kun en uskaltanut yksin mennä.
En tiedä sotkeutuiko tässä tunteet ja tapahtumat keskenään joka aiheutti tuon kovan ahdistuksen ja paniikin.
En keksi muutakaan selitystä. Olenhan ennenkin nähnyt itsessäni leikkaushaavan.
Kivut ovat vielä suhteellisen kovat. Puhuminen ja hengittäminenkin sattuu. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
Toivon vain, että toipuminen sujuu ja haava paranee hyvin.
Pääsen taas normaaliin elämään kiinni.
Kyllä olinkin onnellinen kun leikkaus oli ohi.
Eikä enää tarvitse kättä pitää painona tyrän päällä kävellessä tai muutoinkaan liikkuessa.
Uusi elämä voi alkaa ✌️ 💖
Kiitos paljon kaikille tsempeistä.
-Marjut-
Tässä vielä postaus tyrästä:
Tykkää / Seuraa facebookissa.
Seuraa instagramissa. Sinne päivittyy enemmän reaaliaikaisia tapahtumia.
Lähetä kommentti