Meidän kuopus on kolme yötä nukkunut omassa sängyssä, toisessa huoneessa siskon kanssa.
Ainakin osan yötä.
Kuopus on nukkunut minun kanssa perhepedissä ja mieheni nukkui yli
kaksi vuotta sohvalla. Kuopus on nyt siis 2,4 vuotias.
Alkujaan mieheni teki päätöksen nukkua sohvalla kun kuopus syntyi jotta saisimme pesiä rauhassa vauvan kanssa. Tapa jäikin sitten pidemmäksi aikaa. Myöhemmin myös siksi jotta molemmat eivät heräisi öisin vaan toinen olisi virkeämpi muiden lasten kanssa ja hoitaisi enemmän kotia.
Kuopus heräilee edelleen öisin ja käy rinnalla.
Itseäni se ei ole haitannut. Helpompi nukkua samassa pedissä ja imettää kuin että jokaisella kerralla nousisin sängystä ja vielä monta kertaa yössä.
Kuitenkin nyt tuntui, että kuopus saattaisi olla valmis nukkumaan itsenäisesti.
Lapsentahtisuus on meille tärkeää.
Yllätys oli kuitenkin suurempi kuin osasin odottaa. Kuopus jäi sänkyynsä, vähän alahuuli mutrussa.
Isä silitteli päätä ja hän nukahti hetkessä.
Tämä taisi olla minulle aika kova paikka. Kyllähän siinä kyynel vierähti jos toinenkin. Mun pienestä on taas tullut vähän isompi. Jotenkin niin haikeaa, mutta hienoa.
Varmasti nämä hormonit tekevät vieläkin osansa myös.
Katsotaan nyt kuinka tämä lähtee sujumaan. Pari kertaa alkuillasta olen käynyt imettämässä ja isä tullut sen jälkeen silittelemään. Pari minuuttia ja sinne nukahtaa. Aamuyöstä kuopus on kömpinyt meidän väliin.
Alku näyttää ainakin lupaavalta💕
Kuinka teille on sujunut siirtyminen omaan sänkyyn perhepedistä?
-Marjut-
Seuraa meitä myös facebookissa www.facebook.com/artlilykristin/
sekä instagramissa www.instagram.com/m.hartikainen
Lähetä kommentti