Kuinka usein voit tuntea puhdasta iloa jonkun toisen onnistumisesta?
Oli se sitten ystävä, kollega, naapuri tai vaikka joku täysin tuntematon ihminen.
Monesti jää kuva että ihmiset näkevät toisissaan vain sen hyvän ja paremman puolen. Vaikka se mitä näkevat sosiaalisessa mediassa kuvina tai mitä lukevat blogeista. Ne ikävät ja negatiiviset kokemukset saattavat jäädä kuvasta pois.
Jos ihmiset tietäisivät ja tuntisivat sen ihmisen koko tarinan niin voisin kuvitella että myös kateellisuus ei nousisi niin vahvasti esiin.
Jos henkilö jonka elämä näyttää lähes täydelliseltä kertoo sinulle vaikeista elämän tilanteistaan onko silloin helpompi suoda tälle ihmiselle se hyvä jota hänen elämässään on?
Mutta miksi olettaa etteikö kaikilla ihmisillä olisi se oma ristinsä kannettavana. Jokainen kokee hyvää ja pahaa elämässään. Ne näyttäytyvät erilaisina asioina pitkin elämää. Se mikä on tänään hyvin ei välttämättä ole sitä enää huomenna.
On hassua miten se aina jotenkin tuntuu unohtuvan. Vai onko se ihmiseen rakennettu jotta aina voisi haaveilla ja toivoa parempaa? Saako se ihmisen haluamaan koko ajan lisää? Vaikka on jo kaikkea mitä tarvitsee ja vähän enemmänkin.
Tietysti kun mennään ääripäihin on ymmärrettävämpää olla kateellinen. Vai onko?
Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta se kuinka isoja tai pieniä ne ovat kannattaa huomioida.
Muutoin oma elämä tuntuu vain koko ajan kurjemmalta jos vertailet sitä muiden elämään josta kaiken lisäksi et tiedä juuri mitään.
On myös eri asia tuntea surua kuin olla kateellinen.
Suru ei tarkoita että olisit kateellinen. Jos toinen saa sen mistä olet itsekin haaveillut, saatat tuntea surua epäonnestasi. Se ei tarkoita samaa kuin olla kateellinen. Silti ihminen voi iloita toisen puolesta vaikka olisi surullinen omasta pettymyksestä.
Nämä tuntuvat monesti myös sekoittuvan tunteina keskenään.
Usein kun joku ilmaisee oman pettymyksensä saa hän kuulla:
"Olet vain kateellinen"
Voiko olla ärsyttävämpää kuin oman huonon fiiliksen päälle kuulla nuo kolme sanaa?
Omassa elämässäni on moni asia päin persettä, mutta myös moni asia paremmin kuin hyvin.
Elämä on yhtä tasapainoilua hyvän ja pahan kanssa. Välillä se kallistuu enemmän toiseen suuntaan.
Ei siis olla kateellisia niinden ihmisten iloista joiden suruja emme tunne.
-Marjut-
Joko tykkäät facebook sivuistani?
Sinne päivitän blogini aina ensimmäisenä
www.facebook.com/artlilykristin
Instagram tililtäni pääset mukaan reaaliaikaisten juttujen pariin.
Kuvien että tarinoiden muodossa
@m.hartikainen
On hassua miten se aina jotenkin tuntuu unohtuvan. Vai onko se ihmiseen rakennettu jotta aina voisi haaveilla ja toivoa parempaa? Saako se ihmisen haluamaan koko ajan lisää? Vaikka on jo kaikkea mitä tarvitsee ja vähän enemmänkin.
Tietysti kun mennään ääripäihin on ymmärrettävämpää olla kateellinen. Vai onko?
Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta se kuinka isoja tai pieniä ne ovat kannattaa huomioida.
Muutoin oma elämä tuntuu vain koko ajan kurjemmalta jos vertailet sitä muiden elämään josta kaiken lisäksi et tiedä juuri mitään.
On myös eri asia tuntea surua kuin olla kateellinen.
Suru ei tarkoita että olisit kateellinen. Jos toinen saa sen mistä olet itsekin haaveillut, saatat tuntea surua epäonnestasi. Se ei tarkoita samaa kuin olla kateellinen. Silti ihminen voi iloita toisen puolesta vaikka olisi surullinen omasta pettymyksestä.
Nämä tuntuvat monesti myös sekoittuvan tunteina keskenään.
Usein kun joku ilmaisee oman pettymyksensä saa hän kuulla:
"Olet vain kateellinen"
Voiko olla ärsyttävämpää kuin oman huonon fiiliksen päälle kuulla nuo kolme sanaa?
Omassa elämässäni on moni asia päin persettä, mutta myös moni asia paremmin kuin hyvin.
Elämä on yhtä tasapainoilua hyvän ja pahan kanssa. Välillä se kallistuu enemmän toiseen suuntaan.
Ei siis olla kateellisia niinden ihmisten iloista joiden suruja emme tunne.
-Marjut-
Joko tykkäät facebook sivuistani?
Sinne päivitän blogini aina ensimmäisenä
www.facebook.com/artlilykristin
Instagram tililtäni pääset mukaan reaaliaikaisten juttujen pariin.
Kuvien että tarinoiden muodossa
@m.hartikainen
Lähetä kommentti