SOCIAL MEDIA

torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta. Näin me juhlimme.


Onnea Suomi 100 vuotta
6.12.2017

Itsenäisyyspäivänä menimme Tampere-talolle jossa järjestettiin lasten itsenäisyyspäivä tanssiaiset. 
Paikka oli upea ja tapahtuma järjestetty hienosti. Heti alkuun oli kättely jossa toivotettiin niin pienille kuin isommillekin hyvää itsenäisyyspäivää. Arvokkaasti saimme jopa astella punaisella matolla.








Tilaisuuden juontajana toimi mm. Pikku-Kakkosestakin tuttu Veera.
Ohjelmistoon kuului eri-ikäisten lasten ja nuorten tanssiesityksiä ja esitysten jälkeen yleisökin pääsi tanssimaan heidän kanssaan.



Lavalle nousi myös aina yhtä ihana Juhlaprinsessa, Elsa. 
Katselimme Elsan esitystä hieman kauempaa ja jäimme odottelemaan Elsan kuvauspaikalle jotta pääsemme häntä tapaamaan. Kuopus ei olisi millään malttanut odottaa. 



Hetken odottelimme vuoroamme Elsan luo ja odotus palkittiin. Tytöt olivat niin onnellisia tapaamisesta. Olemme aiemminkin tavanneet Elsan. Aina yhtä ihanaa. Tytöt olivat oikein otettuja tapaamisesta ja pienestä juttelutuokiosta.




Nimikirjoituksetkin saimme.
Kuopus ei rohjennutkaan enää samaan kuvaan Elsan ja siskon kanssa joten äiti tuli myös kuvaan mukaan. Siinä olimme kuin itsenäisyyspäivän prinsessat.




Sitten kävimme hakemassa vähän herkkua ja juotavaa. 
Hetken istahdimme ja katselimme esityksiä.










Oli kyllä hienot puitteet tapahtumalle ja ihanaa kun sai pukeutua itsenäisyyspäivän kunniaksi.


Sitten matka takaisin kotiin jossa odottikin meidän edellisiltana leivottu kakku ja kaveriksi lasit alkoholitonta kuohuvaa. Joku ehkä muistaakin että tyttöjen syntymäpäivillä oli aivan samanlainen kakku paitsi silloin se oli tehty tummaan suklaaseen. 



Vielä kerran onnea 100 vuotias Suomi


-Marjut-


Tykkää / Seuraa blogia facebookissa 

Seuraa instagramissa



Muistaaka käydä osallistumassa Särkänniemen 
Koiramäen joulu, ranneke arvontaan instagram tililläni.


Kyseisen kuvan alle @m.hartikainen












Lähetä kommentti