SOCIAL MEDIA

lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulupukki Hirsimetsässä. Kutsuvieraina Ti-Ti Nalle konsertissa.


*Kaupallinen yhteistyö

Viime viikon sunnuntaina olimme perheen kanssa Ti-ti Nalle konsertissa Tampere-talossa. Tämä jouluinen konsertti on nimeltään Joulupukki hirsimetsässä. 

Tämä olikin jo toinen kerta saman viikon aikana kun olimme Tampere-talossa.


Kuopuksella oli oma nalle mukana ja hän odotti paljon konsertin alkua. Kesällä tapasimme nallet Ti-ti Nalle talossa Ikaalisissa. Laulut olivat ennestään tuttuja sekä osa esityksistä. Näitä on katsottu kotona ja paljon. Juuri se että tutut laulut ja esitykset pääsi näkemään konsertissa itse teki siitä hienon kokemuksen.

Kuopus osaa itsekin laulujen sanoja sekä tanssit.




Välillä syötiin välipalaa niin jaksaa.



Kuopus innostui tanssimaan monien muiden tavoin. Oli myös kiva huomata kuinka rento ilmapiiri konsertissa oli. Lapset eivät luonnollisestikaan välttämättä kovin kauan pysy vain omassa tuolissaan eikä kukaan laittanut pahakseen. Lapset saivat tanssia omalla paikallaan tai portaikossa ja lauloivat mukana.




Erityisen hieno kokemus etenkin meidän suurelle Ti-ti Nalle fanille.

Kiitos kutsusta 💕


-Marjut-



Kuvat: Art LilyKristin I M.Hartikainen


Seuraa meitä myös facebookissa TÄSTÄ

sekä instagramissa TÄSTÄ



Tyttöjen housut
Mini Rodini
Lasten Taikamaa

Tyttöjen kaulakorut ja pompulat
For Minis And The Mommies

Minun korvakorut ja kaulakoru
Valona







Lähetä kommentti