Ransun joulutarina ensi-ilta oli eilen. Olimme koko perhe kutsuvieraina näytöksessä,
Tampereen komediateatterissa.
Ransu ja Eno-Elmeri sekä Riku ovatkin monelle tuttu jo vuosikymmenten takaa. Muistan vieläkin kun olin seitsemän vuotias ja sattumalta tapasin Ransun Särkänniemessä. Siitä on valokuvakin vanhemmillani ja muistan sen hetken vieläkin kuin eilisen.
Meidänkin lapset ova katselleet Ransun ohjelmia tv:stä. Oli hienoa päästä näkemään Ransu lavalla, teatteriesityksen muodossa.
Ransun joulutarina vie katsojan joulun ihmeelliseen maailmaan. Ransu kertoo mitä tapahtui eräänä jouluna kun joulupukki soitti ja kertoi että nyt on hätätilanne. Mikä joulupukilla oli hätänä? Osaako Ransu auttaa pukkia ongelman ratkaisemisessa ja ehtiikö Ransu jouluksi takaisin kotiin?
Kaikki nämä selviää suloisessa Ransun joulutarina näytelmässä.
Näytelmä oli juuri sopivan pituinen niin että pienimmätkin jaksoivat katsoa. Toki penkissä ei meidän taapero meinannut pysyä kun koirat tuli lavalle. Välillä tanssittiin, naurettiin ja huudeltiin pukin ja koirien perään. Mutta olihan näytelmä tarkoitettu juurikin alle 10 vuotiaille lapsille joten rohkeasti teatteriin katsomaan ihanaa Ransun joulutarinaa.
Tampereen Komediateatteri
-Marjut-
Kuvat: Ensimmäinen kuva on Komediateatterin kuvapankista.
Muut kuvat ovat omiani / Art LilyKristin I M.Hartikainen
Tyttöjen mekot:
Nosh / Elina Purho
Seuraa meitä myös facebookissa Tästä
instagramissa löydät meidät Tästä
Lähetä kommentti