SOCIAL MEDIA

maanantai 20. marraskuuta 2017

Metsänpeitto Näyttelyssä. Lasten kulttuurikeskus Rullassa.


Viime sunnuntaina kävimme Tampereella Lasten kulttuurikeskus Rullassa. 
Tällä kertaa siellä oli Metsänpeitto näyttely. 
Juuri parhaita tällaiset toiminnalliset näyttelyt joissa on mahdollisuus myös koskea esineisiin ja vielä parempi kun pääsee myös lavasteisiin leikkimään.

Rulla on meille tuttu paikka jo melkein yhdeksän vuoden takaa, kun kävimme täällä jo esikoisen ollessa vauva. Kävimme täällä todella usein myös vielä neidinkin syntymän jälkeen. Kun muutimme Tampereelta Ylöjärvelle, käynnit ovat harventuneet. Kuopus oli täällä nyt ensimmäistä kertaa.

Täällä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä jotka ovat maksuttomia. Nyt ensi vuoden keväällä Rulla muuttaa Finlaysonin alueelta uusiin tiloihin.






Täällä sai lainata myös erilaisia vaatteita leikkejä varten.






Kiipeilyseinän kallion koloissa saattoi nähdä pieniä peikkoja. Muitakin metsän asukkaita löytyi puista, puiden koloista ja luolasta. Näyttelyssä oli paljon pieniä yksityiskohtia.



Kauniita kankaisia syksyn lehtiä sai kerätä ja heitellä ilmaan. 



Tässä sai kiinnitellä tarrallisia kuviota kangasseinään.


lampeen heijastuu taruolentoja.


vaihtuvia askarteluja pääsee myös tekemään. Tällä kertaa tehtiin sudenkorento-heijastimia. Askartelu on maksuton.
  


Tässä yksi meidän tekeleistä.


Rullassa on vakiona tämä vedenalainen maailma joka on tarkoitettu pienimmille kävijöille. Pehmeä matto ja tyynyt takaavat pehmeän köllöttelypaikan myös vauvoille. Katosta roikkuu paljon katseltavaa mm.kaloja sekä meduusoja joissa on kilkattavat kellot sisällä. Tilassa on myös iso pyöryä keinu ja lattiatyynyjä.



Kannattaa käydä kurkkaamassa paikan päällä. Meillä oli myös vähän evästä mukana.

Alla olevasta linkistä löydät Rullan osoitteen sekä aukioloajat

Tässä tietoa näyttelystä


-Marjut-


Tykkää / Seuraa blogia facebookissa Tästä

Seuraa instagramissa Tästä














Lähetä kommentti