Tänään heräsimme klo:6.00 kuopuksen kanssa. Eikä kauan mennyt kun muutkin lapset heräsit pieneen kolinaan keittiössä.
Meidän isänpäivä aamu alkaa perinteisesti niin, että lasten kanssa katamme isälle pöydän.
Aamupalan ja herkkujen lisäksi kortit ja lahjat odottavat pöydällä.
Keitimme kahvit, lämmitimme bagelin ja täytimme sen iskän suosikki täytteillä.
vohveleitakin tehtiin ja edellisenä päivänä tehty
kakku koristeltiin vielä aamulla.
Kaikki valmista. Sitten saa mennä herättämään isän.
Teimme tänä isänpäivänä minttusuklaakakun.
Neidin päiväkodissa oli järjestetty tekemistä isänpäivälle, pääsimme perheen kanssa etsimään geokätköjä lähiympäristöön.
Aamupalan ja pienen herkuttelun jälkeen puimme ulkoiluvaatteet päälle lähdimme kätköjen etsintään. Pieni vesisadekaan ei haitannut.
Geokätköpaikoilla oli pieniä tehtäviä suoritettaviksi. Paikkoja olisi ollut yhteensä seitsemän mutta ihan kaikkia emme kiertäneet.
Reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistui kaikille.
Laitoimme myös saunan lämpiämään. Pitkästä aikaa kävimme saunassa ihan keskellä päivää.
Vielä oli yksi tärkeimmistä perinteistä jäljellä.
Käynti meidän tyttären haudalla.
Tämä on yksi sellainen päivä kun korostuu se ettei yksi niistä rakkaimmista ole fyysisesti täällä.
Aina se yksi tulee puuttumaan.
Jokainen lapsi niin rakas.
Uskon että hän on täällä tänäänkin jollain tavalla läsnä,
Tänäkin isänpäivänä 💕
Illalla vanhemmat lapset pelasivat korttia isän kanssa ja kuopuksen kanssa he höpsöttelivät omia juttujaan. Voisi sanoa että onnistunut isänpäivä 💕
Millaisia perinteitä teillä on isänpäivänä? Vai vietettiinkö teille kenties
sitä ihka ensimmäistä isänpäivää?
-Marjut-
Tykkää / Seuraa blogia facebookissa Tästä
Seuraa instagramissa Tästä
Tyttöjen mekot
Vimma
Saatu: Kuopus
Tyttöjen haalarit
Ticket To Heaven
Saatu: Lasten Taikamaa
Lähetä kommentti