Millaisia tapoja sinulla on rentoutua ja ottaa aikalisä arjesta?
Arki meidän perheessä on todella hektistä ja omaa aikaa on kovin vähän. Monesti oma aika alkaa kun lapset menevät nukkumaan. Aikaa voi viettää niin paljon kun tahtoo kunhan muistaa että se on yöunista pois ja herätys on joka tapauksessa aamulla 6-7 välillä. Meillä ei enää nukuta myöskään päiväunia joten touhua piisaa sinne iltaan saakka.
Maalaaminen on yksi minun keino ottaa pieni irtiotto. Samalla kuunnella hyvää musiikkia. On terapeuttista katsoa kuinka värit leviävät kankaalle ja millaisia väriyhdistelmiä niistä tulee.
Välillä on myös tunteita joita on vaikea tavoittaa ja sanoittaa niin silloin on helpompi maalata ne itsestä ulos.
Tämä yllä oleva on yksi ensimmäisiä maalauksiani joita olen maalannut kankaalle. Tämä on myös juuri sellainen maalaus jossa sain käsiteltyä asioita ja tunteita joita en osannut sanoittaa.
Monesti maalatessa saattaa myös itsellä olla jonkinlainen ajatus mitä alkaa maalata mutta monesti siitä tuleekin jotain ihan muuta.
Maalaan kaikkea abstraktin ja esittävän väliltä.
Yleensä käytän akryylivärejä mutta maalaan myös välillä akvarelliväreillä ja piirrän. Kaikenlainen näpertely, myös askartelu, ompelu jne. ajavat vähän saman asian kuin maalaaminen. Tosin ommellessa myös saattaa välillä hermot olla ennemmin koetuksella kuin rentoutuneessa tilassa.
Parasta maalaamisessa on juuri se että siinä ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Välillä voi vaan ajattelematta sutia menemään väriä kankaalle.
Mukavaa alkanutta viikkoa💕
-Marjut-
Seuraa blogiani facebookissa Täältä
ja
instagramissa Täältä
Lähetä kommentti