Syksy ja ihanat sieniruoat.
Miehen kanssa tehtiin sieni-kanapihvejä ja sipulikastike keitetyille perunoille. Pakko myöntää mutta mies tekee meillä parempaa ruokaa kuin minä. Ja todella hyvää ruokaa tekeekin. Kun mies on töissä niin teen ruoan aina kun hän tulee kotiin. Viikonloppuisin monesti mies on se joka kokkaa.
Sieni-kanapihvit
800g kananjauhelihaa
3 isoa sipulia
herkkusieniä
(tai ihan mitä sieniä itse haluat)
n.2 dl kauramaitoa
n.1/4 sitruunamehua
3/4 vettä
1 kasvisliemikuutio
2-3 tl currya
1tl suolaa
2tl viiden pippurin sekoitusta
6 viipaletta paahtoleipää
(ilman reunoja)
Mittaa mausteet kulhoon
(Murenna lihaliemikuutio aivan pieneksi)
Lisää sitruunamehu ja maito
sekoita
Toiseen kulhoon
kananjauheliha
pieniksi paloiksi revityt leivät
silputtu sipuli
herkkusienet
(me käytimme tölkkisieniä 230g)
sekoita
Lopuksi yhdistä kaikki ainekset keskenään.
Sekoita kunnolla.
Käsin saa sekoitettua ehkä parhaiten.
Tee käsin pihvejä leivinpaperin päälle.
Paista uunissa 200c
n.30 minuuttia
Perunat kiehumaan.
Sipulikastike
Teimme yksinkertaisen sipulikastikkeen
Kattilaan lämpiämään
4 dl sipulikaurakermaa
ruohosipulia haluamasi määrä
halutessasi suolaa ja pippuria
Koristeltiin ruohosipulilla ja erilaisin pähkinöin.
Tämä on yksi meidän perheen herkku 🌿
Ihanaa viikonloppua kaikille.
-Marjut-
Lähetä kommentti