SOCIAL MEDIA

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

12.4.2017

Kuulumiset viime postauksen jälkeen...


Mitäs kaikkea sitä onkaan näihin päiviin mahtunut. Päätinkin ottaa ekstempporee kirppispöydän. Ohimennen kysäisin vakkari lastenkirppikseltä kuinka pitkät jonot olisi ja tarjoutui heti parin päivän päähän pöytä, tavallista pienemmällä jaksolla. Mutta ei se mitään, eipä tarvitse odotella :) Poika halusi ottaa osaa myymällä omia tavaroitaan joita ei enään tarvitse, jotta saisi vähän rahaa säästöön. Itse laitoin pääasiassa vanhimman tytön vaatetta myyntiin. Lähipiirissäkään ei ole ketään hänen kokoista jolle olisi voinut lahjoittaa ja kevät kun on täällä niin vaatepäivitystä tiedossa joten kolehtia vähän siihen hommaan :) Joku ehkä saattaisi ajatella että voisi säästää pienemmälle tytölle. Aiemmin ajattelin minäkin ja näin tehnytkin, mutta huomannut ettei ne vaatteetkaan kestä pitkää säilytystä käyttämättömänä (sanahirviö :D ). Kuminauhat haurustuvat sukkiksista, housuista. Kangaskin ohenee. Joten olen päättäynyt pistää vaatteet jakoon jotta niiden käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Toki olen säästänyt kaikille lapsille ne pienimmät ja (äidille)rakkaimmat vaatteet. Noh niitä nyt onkin jonkinverran...

Toki tein itsekin muutaman ihanan löydön kuopukselle. Aivan ihania. Nämä on itseommeltuja. Vimman kankaasta ommeltu paita on hivenen pieni kaula-aukosta. Noh siinä oli kokokin mainittu vähän pienemmälle lapselle kuin mitä meidän kuopus on.. Mutta kun muutoin se näytti olevan ja onkin hyvänkokoinen niin oli pakko se saada :) Ei muuta kuin pientä fiksausta, ompelukone esiin. 




Tämä pomp de lux mekko oli aiempi löytö samaiselta kirpparilta. Pidän merkin vaatteista ja tässä oli hieman erikoisempi kangas, ihastuin heti. 




Tälle samaiselle päivälle mahtui aika paljon tekemistä. Elikkä kirpparin aloituspäivä, virpomista lasten kanssa, pojan vieminen elokuviin ystävänsä kanssa, sekä vanhemman tytön laittautuminen ja vieminen ystävänsä syntymäpäiville. Niin ja kävimpä nopeasti vielä stockmannin hulluilla päiville...

Tässä meidän virpojat

"Vitsa sulle, Palkka mulle"
Elokuviin menossa. Meidän ystäväperheen samanikäisen neidin kanssa. Nämä kaverukset ovat pitäneet yhtä sieltä reilu 2vuotiaista saakka :)

Tässä meidän neitonen laittautuneena syntymäpäiville. Valitsemassaan Frozen Fever mekossaan.
Ja sitten syy, miksi minä menin stockmannin hulluille päiville. 






Tämä voide. Ainoa sopiva omalle iholle minkä olen löytänyt. Itsellä on sekaiho ja hivenen atooppinenkin. Tämä on sopivan kevyt, geelimäinen voide. imeytyy hyvin ja nopeasti eikä jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Monesti odottelen että tulee tarjoukseen. Monesti olen ostanut sen 50ml purnukan hintaan 36e ja NYT sai 125ml purnukan 44,90e. Hinta tuntui alkuun huimalta kotiäidin kukkarolle kun tätä aloin käyttämään. Tämä onneksi on hyvin riittoisa tapaus. 

Tähän lopuksi vielä pieni pupu maalaus jonka sain eilen illalla valmiiksi. Pari kuukautta se odotteli keskeneräisenä. Mutta hyvin sopii tähän pääsiäisviikon teemaan, eikös :)


Lähetä kommentti